Tänään on 26.04.2018 20:12 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle voita hirvi


Blogiloinen -

Kyllä täällä porskutellaan vaikkei kuvapäiväkirjanikaan ole päivittynyt viime päivinä. Tavoitteenani on ollut laittaa sinne kuva päivässä, mutta joskus ei vaan jaksa tai muista. Toisinaan muistan vasta nukkumaan käydessäni, että kuva on unohtunut. Ei siinä vaiheessa viitsi enää ruveta kuvaamaan makuuhuoneen seiniä ja unenpöpperössä kuvia siirtelemään. Seli seli seli. Tänään työmatkalla olen tarkkana ja pidän kameran taskussa. Tässä ihan kotinurkillani liikkuu...

Slamtilt. Credits 0 -

Hirven kokoisen eläimen kanssa törmääminen on aina vaarallista. Ja myös peuran kokoisen eläimen kanssa saattaa törmätessä käydä huonosti. Jos otetaan puhtaasti tilastot apuun, niin huomataan, että hirvikolarissa kuolemisen riski on pienempi kuin kevyen liikenteen onnettomuudessa tapahtunut kuolintapaus. Vuosina 2009 - 2012 on hirvi- tai peurakolarissa kuollut 8 ihmistä. Loukkaantuneita oli tuona samana ajanjaksona 493 kappaletta. Verrokiksi voisi ottaa vuoden 2012 tilastoa...

kokkailen -

n. 1,5 kg hirven niskaa ja keittolihaaselleriälanttuaporkkanaapalsternakkaapurjoapunajuuriperunoitamaustepippureitasuolaaLIEMIEdellisenä päivänä laita hirvenpalat kattilaan ja lisää kylmää vettä niin, että kaikki liha peittyy. Lämmitä rauhallisesti kiehuvaksi ja kuori vaahto ja veri liemestä huolellisesti pois (mieluiten hopealusikalla). Lisää sitten kasvikset hieman paloiteltuina – EI perunoita.

Oppitori -

Miksi insinööri saa ratakiskon taipumaan? - Koska fiksumpi joustaa. Mitä eroa on insinöörillä ja spitaalisella? - Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran. Verstaalle oli otettu uusi mies töihin. Johtaja antoi hänelle lattiaharjan ja käski lakaisemaan verstaan lattiaa. Mies tuijotti harjaa ja änkytti: - Mutta minähän olen koneinsinööri. Johtaja tähän: - Ai niin, unohdin sen kokonaan. No, minä voin auttaa alkuun. Mitä eroa on insinöörillä ja kamelilla? - Toinen voi olla...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

15.10. oli aamulla mönkijäuralla kolme ukkometsoa aseman ja Nuorttiaavan välillä. Pitkänjängän pohjoispuolella melko lähekkäin oli niistä kaksi. Samalla paikalla oli soidinta ed. aamuna. 16.10. kiersin aseman kanalintulinjan. Puolenpäivän aikaan tuuli voimistui ja alkoi sataa lunta. Se saattoi vähän vaikuttaa, että niin paljon havaintoja ei tullut. Kolmen, melko valkean riekon parven näin Puolivälinjängänmäen kuusikolla ja ukkometson lähellä em. metsopaikkaa. Varmaan jompi...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

With Updated Archeological News                       Pronssikauden  ainutlaatuista designia Suomessa             FINNISH HISTORY   (for English use google-translator SETTING ON   from right side of this page) Native European history is the deepest history of Europe and source of all storytelling and real history and base for all religions. For a starter JRR Tolkien used Finnic history as source for Lord of the Ring books.  NEWS New temple ruins found in Finland: 5000 years...

Asehullun sedän kirjoituksia. -

Laihon Jone on taas vauhdissa , tai en minä tiedä kuinka pirteä meininki pitää olla että möläyttää jotain tällaista: "Tietyillä ilmakivääreillä kellistetään hirviä." Sama heppuhan on tullut tutuksi älykkään hivelevistä lausunnoistaan ennenkin . Viimeksi kun asiasta oli puhetta, tehokkaimmat Suomessa saatavilla olevat ilmakiväärit huitelivat suuenergialtaan jossain 100 joulen tietämillä. Hirvikivääriltä vaadittu minimi on 2700 joulea 100 metrin päässä 9 gramman...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Hämärä, poutainen päivä. Tuuletonta, pakkasta 5-8 astetta. Kävin pitkän lumilinjan. Tunturin pohjoisrinteessä oli aamulla neljä urosmetsoa, yksi niistä nuori. Iltapäivällä niitä ei näkynyt. Linjalla ei erikoisempaa näkynyt. Lunta oli keskimäärin kolmisen kymmentä senttiä. Jälkiäkin oli vähänlaisesti, koska lunta on sadellut viime päivinä. Ainikuusikossa naposteli orava kuusenkäpyjä. Muutama sata metriä siitä istui maakotka kuusen latvassa. Syy oli jo vanhat...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Hiihtelin tänään pitkän lumilinjan ja tein samalla syystalven lintulaskennan. Lunta on viitisentoista senttiä, vähän reilustikin. Sää oli aluksi aurinkoinen, sitten pilvistyi. Pakkasta aamun kolmesta illan nollaan. Illalla alkoi sataa lunta, kuten luvattiin. Poroja ei linjalla juuri ollut, 4 yks. jälet loppupäässä. Hirvenjälkiä oli varmaan lopulle 20 linjan ylitystä, kaikki puiston puolella. Hirvi on viisas eläin. Näädän- ja kärpänjälkiä muutamat, vähän ketun ym...

Hidas räjähdys -

Olemme säälittäviä. Elämme säälittävää keskiluokkaista pikku elämää, teemme työtä jolla ei ole mitään merkitystä. Suurimmat ongelmamme koskevat sisustuksen värivalintoja. Ulkomailla syttyvät sodat ovat kiusallisia, koska ne muistuttavat meitä maailman pahuudesta, mutta toisaalta, valveutuneina ihmisinä meidän on muodostettava niistä mielipiteemme. Olemme fiksuja, se tarkoittaa että me perustelemme kaikki tekomme. Useimmin vetoamme luonnollisuuden perusteeseen...

Tyynen tarinoita -

Hohhoijaa... tuon Inkun elämästä sitä ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita! =:o Mutta ihan ekaksi täytyy rauhotella Iineksen Johanna-mummoa, että näillä Iines-tarinoilla on onneksi onnelliset loput... Viime viikonloppuna Iines mennä paahto joen jäällä täyttä laukkaa... kohti sulaa! =:o Mutta mamma oli kerranki herreillä ja komensi Inkun pois jäältä ja Iines tuli niin kuin kiltit tytöt ainaski. Vähänkö meillä kaikilla syvämmet otti ylimääräsiä kierroksia...

Olen usein ihmetellyt -

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Otsikko on ehkä turhan dramaattinen; ei tässä mitään erityistä uutta ole suunnitelmissa, mutta toki vuodenvaihde aina tuntuu siltä kuin sulkisi yhden oven ja avaisi uuden. Menneestä vuodesta saan olla hyvin kiitollinen. Erityisen iloinen olen siitä, että niin moni ystävä löysi tiensä tänne metsän keskelle. Yhdessä on saunottu ja istuttu iltaa nuotiolla, kävelty metsässä ja kerätty karpaloita, syöty hyvin ja juteltu...

S o r s a l a m m i k k o -

1. PULLAINTRO Jälleen kerran olin aloittanut uuteen aamuun valmentautumisen aamuvoimistelulla. Tämä niin sanottu: "Morning exersize" oli mitä oivallisinta hengenravintoa sateisten syyspäivienalkajaisiksi.Koko eilisen päivän himoitsin kermakakkua läheisentavaratalon konditorion näyteikkunasta.Jouduin siis käymään jatkuvaa sisäistä kädenvääntöä,tämän uhkaavan ja lumoavan kalori-invaasion kumoamiseksi.Tajuntaani palautui kuin väläyksen omaisesti parin viikon takaisen...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Yöllä klo 4. siirryttiin talviaikaan. Yöllä myös maisema muuttui talviseksi. Lumipeite kasvoi yli 10 sentillä ja aseman kepissä oli aamulla 25 cm, Smearilla 21 cm. Pakkasta oli aamulla pari-kolme astetta, mutta lumisateen lakattua illalla sitä oli jo yli 4 astetta ja suunta oli alaspäin. Tyyntä oli. Orava istuskeli oksalla aamulla katsellen pihalle. Akkateeri hyppäsi männyn latvaan katselemaan lumista maisemaa Kotovaarassa vähän myöhemmin. Petäjärinteellä näin pari metsoa...

Hyppyjä johtopäätöksiin -

Riskien tiedostaminen auttaa ihmistä elämään pitkän ja onnellisen elämän. Ihminen valitsee omalla toiminnallaan ja käyttäytymisellään, minkälaisille riskeille hän altistuu. Kun tarkastellaan suurta joukkoa ihmisiä, jotka tekevät tiedostaen tai tiedostamatta tietyn riskialttiin valinnan, osalle heistä kyseinen riski toteutuu. Olisi yhteiskunnallisella tasolla arvokasta, että ihmiset laajasti ymmärtäisivät tekoihinsa liittyviä riskejä ja pystyisivät valinnoissaan...

Huimat ja ylelliset matkakohteet -

Anna onnelle ohjakset ja tee temppu josta moni ei tiedä mitään Matka hakusessa ja lomarahat vähissä? Anna onnen puuttua peliin ja mikä parasta, täysin ilmaiseksi. Homma toimii hyvin simppelisti sekä antoisasti ja yllättävän harva tuskin tietää tästä. Moni tunnetuimmista kasinoista myöntää uusille pelaajille pienen ilmaisen tervetuliaislahjan, joka on yleensä pelirahaa väliltä 10-50€. Nämä rahat voi pelata miten itse haluaa ja voitot voi pitää. Olipa kyseessä miten...

Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Viikonloppuna satoi kymmeniä senttejä lunta. Talvi teki viimeisen, rajun hyökkäyksen. Alkuviikolla tuli sitten lämpöaalto, joka alkoi vastustamattomasti murtaa talven valtaa. Uusi lumi oli nyt vanhan surma ja nietokset alkoivat huveta melkein silmissä. Tarmo oli uusine kameroineen paikalla ja jälki oli sen mukaista. Keskiviikkona Yli-Nuortti oli jo tulvassa. Hirvi seurasi tilannetta Ainikuusikosta. Pohjan keltavästäräkkipari rakensi jo pesää Nuorttiaavan maisemissa, naaraalla oli...

Kotiliesi -

Hirvikärpänen on noin 5–7 milliä pitkä, litteä, mutta vantteran näköinen hyönteinen. Moni marjastaja ja sienestäjä saa tuntea nahoissaan, että hirvikärpästä ei noin vain hätistetä, vaan se tunkeutuu sinnikkäästi vaatteiden sekaan ja iholle. Pitävätkö yleiset väitteet paikkansa? Otimme selvää. Hirvikärpänen munii ihmiseen Hirvikärpäset eivät muni lainkaan. Sen sijaan hirvikärpäset etsivät syksyllä isäntäeläimen, joka on yleisimmin hirvi. Hyönteiset...

Pois työpöydältä -

Iisalmen halki kulkevan Pohjolankadun keskelle on tuotu veistotaidetta. Kuten kaikki tänä kesänä, tämäkin on osa Suomi 100 -juhlallisuuksia. Pekka ja Teija Isorättyän Hirvi (2012) tuntui ensinäkemältä vaikuttavimmalta teokselta. Ymmärtääkseni Hirvi on koottu ainoastaan seitsemästä karahkasta. Sen takana oli autosta vaikuttavilta näyttävät Heli Ryhäsen tekonahkaiset veneilijät.

Förmaaki ja puutarha -




Kilpailumaailma -

Nettiapteekki. Facebook-arvonta. Arvotaan Omron -kivunlievityslaite. Arvonta päättyy 31.01.2018.

Kilpailumaailma -

Osallistujaklubi. Arvotaan 1000 euroa ompelukoneen hankintaan. Arvonta päättyy 11.10.2017.

Kilpailumaailma -

Omenahotels.com. Facebook-arvonta. Kerro omenareseptisi. Arvotaan majoituslahjakortti. Kilpailu päättyy 27.08.2017.

Kilpailumaailma -

Omron Suomi. Facebook-arvonta. Arvotaan 3 kpl Omron E3 Intense -kivunlievityslaitetta. Arvonta päättyy 28.02.2018.

Kilpailumaailma -

Suomen Moneta. Facebook-kilpailu. Veikkaa montako mitalia Suomi saa olympialaisissa. Oikein vastanneiden kesken arvotaan Pikaluistelu -olympiaraha. Lisäksi arvotaan 10 kpl Soohorang -olympiarahaa. Kilpailu päättyy huomenna 09.02.2018.

Kilpailumaailma -

K-Ruoka. Facebook-arvonta. Arvotaan 5 kpl Old El Paso -tuotepakettia. Arvonta päättyy 19.12.2017.

Kilpailut ja Arvonnat -

Ohjelmointikoulutus.fi. Facebook -kilpailu. Arvotaan kuukausittain All Inclusive -kurssipaketti.

Kilpailumaailma -

Gigantti. Facebook-arvonta. Arvotaan 5 kpl Office 365 -ohjelmiston lisenssiä. Arvonta suoritetaan 22.08.2017.

Kilpailut ja Arvonnat -

Terve potilas-lehti. Arvotaan 5 kpl OBH Nordican Prestige -mehulinkoa, yhden palkinnon arvo 139 euroa. Kilpailu päättyy 28.10.2013.

Kilpailumaailma -

Kodin1. Facebook-arvonta. Arvotaan uutiskirjeen tilanneiden kesken oleskeluryhmä. Kilpailu päättyy 02.04.2018.




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 200 201 Seuraava »