Tänään on 20.10.2019 18:01 ja nimipäiviään viettävät: Kasperi, Kauno, Kasper ja Jesper. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle voita matka saksaan


Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...


blogivirta.fi
Lady of The Mess -

Heinäkuu on jo pitkällä ja olemme isännän kanssa lomailleen jo 2,5 viikkoa. Loma alkoi niin kuin se useimpina kesinä on tavannut tehdä matkalla Pohjois-Karjalaan äitini mökille, jonne äitini ja veljeni jo Peppi-koiran kanssa olivat hieman aiemmin matkanneet. Matka sujui taas muutaman pysähdyksen taktiikalla, ilman mutkia tai poikkeamia suoraan matkanpäähän. Emme katselleet nähtävyyksiä, poikkesimme vain välillä kahveille ja syömässä - oli kiire päästä perille...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Life as I know it -

Koskapa minulle ei viikonlopun aikana tai sen jälkeen tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista, ajattelin toteuttaa nyt aiemmin lupaamani postauksen Espanjan ajan matkoista. Tuon puolen vuoden aikana tuli matkustettua melkoisesti, sillä koin tärkeäksi nähdä mahdollisimman monia paikkoja Espanjassa kerran siellä olin. Suurin osa matkoista toteutettiin pitkälti samalla porukalla, eli vaihtoajan "paita-peppu -kaverini"sekä parin muun tytön kanssa. Tässä pientä selostusta matkojen...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Kesälomamme toinen pieni lomamatka tehtiin Kemiönsaaristoon kummitätini pyynnöstä. Hän ilmoitti minulle kesän alussa, että on muuttanut pysyästi saaristolaiseksi ja olihan sitä nyt aika vaikea uskoa, kun maakrapu keskeltä Tamperetta lähtee toiselle reunalle.  Miäs, minä ja pärrä lähti matkaan aikaisin tiistaina. Pärrälaukut kiinni ja menoksi. Tiesin, että matka on tuskallisen pitkä, mutta pikkupysähdyksiä matkan varrelle.  Aamu oli oudokseltaan pitkän hellejakson...


blogivirta.fi
Unelmaa ja unelmia -

Hotellimme Thaimaan Khao Lakissa oli hyvä, täydellinen meidän matkalle. Aiemmassa postauksessa hotellin kuntosalia kehuessani lupasin kirjoitella hotellista tarkemmin, joten tässä nyt sitten tarkempia tietoja, jos vaikka joku suunnittelee matkaa tuonne suunnalle ja pähkäilee hotellivaihtoehtojen kanssa, kuten minä muutama kuukausi sitten. Kyllähän Booking.comin ja matkatoimistojen esittelyistä ja hotelliarvosteluista saa melko hyvän kuvan, mutta on kuitenkin ihan eri lukea...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Kesälomamme toinen pieni lomamatka tehtiin Kemiönsaaristoon kummitätini pyynnöstä. Hän ilmoitti minulle kesän alussa, että on muuttanut pysyästi saaristolaiseksi ja olihan sitä nyt aika vaikea uskoa, kun maakrapu keskeltä Tamperetta lähtee toiselle reunalle.  Miäs, minä ja pärrä lähti matkaan aikaisin tiistaina. Pärrälaukut kiinni ja menoksi. Tiesin, että matka on tuskallisen pitkä, mutta pikkupysähdyksiä matkan varrelle.  Aamu oli oudokseltaan pitkän hellejakson...


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Tässä sitä mietin ja mietin...... tuota otsikkoni kysymystä. Ei sillä, etteikö päässä olisi erilaisia ajatuksia, mutta koitan lähinnä herätellä keskustelua siitä, että vaikka ajattelisitkin jotain niin yllättäin saatatkin huomata, että et oikeastaan mietikään juuri mitään - vaan pääsi on periaatteessa "tyhjä", ei vain niin kuin joskus puhekielessä sanotaan. Mutta se syvällisyydestä ainakin nyt tähän hätään. Miten muuten elämä etenee? Vastaan itse itselleni...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Kris Kristoffersonin yhdessä Fred Fosterin kanssa tekemä laulu Me And Bobby McGee levytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 kantritähti George Millerin toimesta. Se nousi Amerikan country-listalla sijalle 12. Hyvä biisi tunnistettiin heti ja seuraavan parin vuoden aikana siitä tehtiinkin jo kymmenkunta kantriversiota. Mainittavimpia niistä olivat säveltäjän itsensä esitys ensimmäisellä soololevyllään sekä kanadalaisen Gordon Lightfootin vähäeleinen akustinen tulkinta...


blogivirta.fi
Be My Guest -

Sain huippuidean! Minulla on toukokuussa kolmisen viikkoa lomaa koulun loppumisen ja kesätöiden alkamisen välissä, ja ajattelin, että voisin jonkun reissun heittää kyseisen loman aikana. Matkaan ei saisi kuitenkaan hirveästi mennä rahaa. Melkein ensimmäisenä mieleen tuli, että voisin käydä vaikka Ruotsissa sukuloimassa, mutta taas toisaalta ajattelin, että olisi kivaa kyläillä ympäri Suomen levittäytyneiden kavereiden ja tuttujen luona. Rupesin miettimään, että miksen...


blogivirta.fi
400:n Haaste -

Kehänvarsijuoksu järjestetään Espoossa lauantaina 12.4.2014 klo 17.30.  Kehänvarsijuoksu yhdistää liikunnan ilon Uuden Lastensairaalan keräykseen. Tapahtuman matkat ovat 5 km, 10 km ja 21,1 km. Matalan kynnyksen juoksutapahtuma sopii kaikentasoisille liikkujille lapsiperheistä aktiivijuoksijoihin. Maalissa jaetaan lapsille ja lapsenmielisille ilmapalloja ja kaikki osallistujat saavat mukaansa diplomin. Tapahtumapaikka on Espoon Juvankartanon ja Auroranportin välinen...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt onkin hyvä tilaisuus tehdä pientä yhteenvetoa 2,5 vuoden aikana kertyneistä matkailukokemuksista. Ja aloitetaan läheltä eli Kiinan alueista ja kaupungeista. Vesikaupungit: Kuuluvat Shanghain alaisuuteen ja sijaitsevat 1-2 tunnin ajomatkan päässä Shanghaista. Olen käynyt niistä kolmessa: Zhouzhuang (7 kertaa), Tongli (2 kertaa) ja Zhujiajiao (2 kertaa). Niihin pääsee Ikean lähellä olevan stadionin kupeesta lähtevillä vihreillä turistibusseilla. Tai sitten voi vuokrata...


blogivirta.fi
Veteraaniurheilijan uusi blogi -

TERVEYSBLOGEJA – HÄLSOBLOGGAR – HEALTH BLOGS Löydä terveysblogien kiehtova maailma!  Blogien luokittelussa on käytetty huumoria. Puttuuko sinun blogisi listalta? Yliopistossa Anja Nystén . Kirjoittaa arjen kemikaaleista, ekologisuudesta ja kuluttamisesta. Ja hyvin kirjoittaakin! Ei mikään kukkahattutäti. Asiaa ilman hypeä ja hysteriaa. Anja on  Facebookissa  ja kirjoittaa toista blogia  täällä . Antidootti . Antidootti on portaali, johon liittyneet blogaajat ovat...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Lemmenjoki–Karigasniemi Päivät 55–61 Päivä 55 Njurkulahti (Lemmenjoki) – Ivalo Heräsin tunkkaisessa mökissä. Yöllä oltiin yritetty tuulettaakin, mutta siinä vaiheessa hyttyset olivat iskeneet. Niinpä pistettiin äkkiä luukut takaisin säppiin. Olimme sopineet, että lähdemme kohtalaisen ajoisssa liikkeelle, jotta ehtisin mahdollisimman aikaisin Ivalon terveyskeskuksen vastaanotolle. Ranne oli edelleen todella kipeä ja täysin käyttökelvoton. Kaiken lisäksi selkäkin oli...


blogivirta.fi
Matkalla -

Tervetuloa matkalle Pohjois-Kiinaan, Harbiniin Heilongjiang provinssin pääkaupunkiin.   Advertisements


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Igranen auringonlasku. Vuoden takaiselta Kroatian matkalta (ja muiltakin) olen valinnut ja muokannut kuvia kuvapankkiin. Ja vuosi matkan jälkeenkin tuntuu, että se oli oikein hyvä reissu. Oli kovin erilainen aika silloin. Matkakuume tässä puuhassa on noussut, mutta onneksi on matka varattuna. Tai kaksikin matkaa. Tampereelle mennään ensi kuun loppupuolella ja sitten joulukuussa… arvatkaapas minne? Ei, ei ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Ritsem–Abisko Päivät 11–18 Päivä 11 Ritsem–Sitasjaure Tänä yönä nukuin kuin tukki ja heräilin "vasta" kahdeksan aikaan. Pakkaamisessa meni vähän pidempään, koska pyykkejä oli joka paikassa kuivumassa ja uusi ruokapaketti piti purkaa ja uudelleenjärjestellä rinkkaan. Nykyisin olen pakannut ruokani siten, että kaikki aamupala-ainekset ovat yhdessä pussissa, lounastarvikkeet toisessa, päivälliset kolmannessa ja jälkiruuat ja muut naposteltavat neljännessä. Näin kaikki...


blogivirta.fi
Vähäx vaikeeta? -

Kauhea kiire kesällä tänä vuonna. Vasta se alkoi ja nyt jo kolkuttelee syysukko ovella. Olin ajatellut kertovani, lomalla kun olen ja aikaa on, kaikista niistä mukavista pikkuprojekteista ja kesälomareissuista. Tehdä oikein perinteisen blogimaiseen tapaan tavallisen tallaajan matkapäiväkirjaa ja kehua kaikkea.  Mutta.  Jos nyt pieni yhteenveto...  Olen kyllä nauttinut täysin palkein jokaisesta päivästä ja hetkestä.  Jopa siitä kun pieni 2-vuotias veljentyttöni Tampereella...


blogivirta.fi
Vaihtoon Nagoyaan -

Noh, venyipäs tämänkin viestin kirjoittelu näin pitkään. Eihän tässä enää oikein muista mitä tuossa joulukuun aikana ehtikään tapahtua. No kokeilenpas kuitenkin kirjoittaa jotakin. Joulukuun 3. päivä, Lauantaina, kävin Villen ja hänen Yagyu-opettajansa, Ishikuro-sensein kanssa Narassa. Ajelimme villen kanssa heti aamusta metrolla Iwakuraan, jossa sensei oli odottelemassa. Iwakurasta ajelimme sitten sensein autolla pari tuntia moottoritietä Naraan. Narassa kävimme...


blogivirta.fi



Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Torniolainen totuus -

Olen tässä viimeisen vuoden aikana tehnyt kolme ulkomaanmatkaa. Viimeisin oli Rodokselle ja sen lähisaarelle Symille  (”Simi”). Matka Symille eteni verkalleen merta kyntäen, joten minulla oli aikaa panostaa kännykkäkuvaukseen, -videointiin. Videosta tuli matkan tapaan aito hidas-TV-elokuva. Kotivideo, josta puuttuu kaikenlaiset töpeksimiset… … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Japanin (tokio) vaihtoblogi -

Matka on ohi ja kotiutuminen on tapahtunut. Jos lentolippuja ja vuokraa ei lasketa, niin eniten rahaa kului ruokakauppaan (68 000 yen) junalippuihin (47 000 yen) ja kouluruokaan (20 000 yen) McDonalds n. 6000 yen, eli n. 12 ateriaa :) Matka oli todella rikastuttava ja samanlaista kokemusta tuskin saa millään turistimatkalla. Harmittamaan jäi se, että ei tullut kierrettyä muualla Japanissa. Mikä oli parasta? -Hieno kokemus, kokonaisuus. Paras yksittäinen asia kuitenkin oli Little...


blogivirta.fi
Sharon -

Lähdin tasan viikko sitten Pietariin, jossa tulin niin kipeäksi, että jouduin lähtemään aikaisemmin kotiin mitä olin suunnitellut. Tästä lisää myöhemmin, mutta sitä ennen kerron hieman kuinka hankalaa ylipäätään koko maahan oli päästä. Venäjälle matkustamiseen tarvitaan viisumi jonka voi hakea joko matkatoimistoista tai suoraan Venäjän suurlähetystöstä. Matkaan oli melkein kaksi viikkoa ja olin lukenut, että viisumin saisi jopa alle viikossa, joten marssin suoraan...


blogivirta.fi
Kiinalainen juttu -

Tänään valkenee tämän Kiinan matkamme viimeinen etukäteen suunniteltu ohjelmallinen päivä. Eilen oli tähänastisen oleskelumme ainoa sateinen ja sakean sumuinen sää. Loputtomat pilvenpiirtäjät pyyhkiytyivat rivi toisensa jälkeen loungen ikkunan panoraamasta. Aamu lupaa sään suhteen hyvää. Pakkaamme silti mukaan sateenvarjot ja sadetakit. Ennusteen mukaan saatamme joutua ukkoskuuroon. Nyt on aamu iltaa viisaampi. Käy kuten uumoilin. Puhelimme soi tasan kello 8, aivan kuin oli...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Tässä Helsinki-Vantaalla Berliinin sään takia myöhästynyttä konetta odotellessa tuli väkisinkin mieleen edellinen ja ainoa toinen kerta, kun yritin lentää Saksaan talvella, ja koko lento peruuntui ”huonon sään” takia. Tällä hetkellä Berliinissä on puolipilvistä, tuulee neljä metriä sekunnissa ja pakkasta on 7 astetta. Vaikea vastustaa tilaisuutta haukkua muuta maailmaa, joka sekoaa ja jumittuu kun jossain näkyy lumihiutale.  Kuplataiteilija ja lapsia Münchenissä. Olen...


blogivirta.fi
MAALAINEN -

Selitykset voit löytää googlaamalla, keskustelemalla jne. Käytä lauseissa. aasi aasinsilta aataminaikuinen aataminomena aatos aavistaa pahaa abi absoluuttinen korva aerobikata ahaa-elämys ahkera ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä ahteri aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika on kypsä aika on rahaa aika parantaa haavat aika tuntuu...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Karmann kulkee ja koirat haukkuu -

Meille oli jäänyt viimevuotisia lomapäiviä pitämättä, joten tarjoutui tilaisuus viettää kuusi päivää tien päällä.  Alunperin oli tarkoitus lähteä ystävien kanssa matkaan, mutta heille tuli este, joten lähdimme kahdestaan, jos kolmea koiraa ei lasketa.. Matka alkoi taas Italian suuntaan, suunnitelmana ajaa ensin Baroloon, sitten Mont Blancin tunnelin läpi Ranskaan ystäviä tapaamaan ja jotakin reittiä takaisin kotiin.   Ensimmäisenä päivänä pääsimme Laiguegliaan...


blogivirta.fi
Out of office -

Matkablogia kai pitäisi kirjoittaa matkalla ollessa. Oh well! Tämä blogi päivittyy matkamuistojen jälkikirjoituksina. Sitäpaitsi luin Barcelonassa ollessani Erlend Loen Supernaiivia [linkki Amazoniin] - koska satuin lukemaan Barcelonaan sijoittuvan Enkelipelin jo etukäteen Tarragonassa - ja viehätyin kirjan naivistisesta minämuotoisesta tyylistä, jossa lauseet ovat lyhyitä, adjektiivit simppeleitä [suuri, pieni, korkea,...] ja listat yleisiä. Kokeilen siis. Olen palannut kotiin ja...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 157 158 Seuraava »