Tänään on 24.07.2019 05:26 ja nimipäiviään viettävät: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina ja Tina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle vuoden kaunein sormus 2018


X-Static Process -

07.05.2018  MET Gala in New York City – Like A Prayer, Beautiful Game, Hallelujah Mainokset


blogivirta.fi
Isognu -

Laskin jo vuodenvaihteessa, mitä olin saanut aikaiseksi viime vuonna.Eri asia on sitten saada ne tänne. Monenlaista sitä kaikkien muuttojen ja muun touhun keskellä on ehtinyt saada aikaan. Sukat on syntynyt kaikkiaan 34 paria. Yleensä olen tehnyt muutamat junasukat ja nyt ei yhtään. Niina Laitisen Villasukkavuosi-kirjasta neuloin kaikki talvi-sukat. Kaikki lapsenlapset saivat joululahjasukat. Yksi on pitänyt yötä päivää mummin neulomia sukkia.Mikä ilo, että sukat kelpaavat. Monet...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Yhteiskunnallisten aiheiden käsittely jatkuu taas musiikkiesimerkin avulla - Tämän musiikkisarjani otsikon "Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia" syytä lienee tarpeen aluksi kerrata: se kuvaa länsimaisen yhteiskunnan nykyistä globalismi- / globalisaatio-termin alla kulkenutta imperialismin ja totalitarisoitumisen prosessia, jolla on pohjana LaRouche-liikkeen havainnollistama Brittiläisen imperiumin historiallinen maailmanvaltaprosessi.  Halusin ottaa sitä...


blogivirta.fi
Sini Helmi -

 Juhannus mennä hurahti vauhdilla. Aattona meillä kävi 30 vierasta onnittelemassa minua ja sunnuntaina 10 ystävää oli vierailulla. Meillä oli suotuisat ilmat juhlia, aurinkokin oli vieraana molempina päivinä. Kyllä näin jälkikäteen on mukava muistella näitä päiviä ja toki saan nauttia ihanista lahjoista vielä pitkään ;) Sain muutaman lahjakortin erilaisiin hoitoihin, jo pelkkä ajatus niistä lämmittää, tiedossa on nautintoa. Sain myös lahjakortteja S- ryhmän...


blogivirta.fi
Pimeistä Viikin onkaloista... -

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, sinulla ei ole elämää! (1 ) Rocky Horror Picture Show () Grease (2) Pirates of the Caribbean (3) Pirates of the Caribbean 2 (4) Pirates of the Caribbean 3 ( ) Boondock Saints -Etelä bostonin enkelit (5) The Mexican () Fight Club ( ) Cut (6) Starsky and Hutch ( ) Blazing Saddles -Villiä hurjempi länsi ( ) Kuka sanoo tahdon ( ) Airplane -Hei, me lennetään ( ) The Princess Bride -Prinsessan ryöstö ( ) Young...


blogivirta.fi
Takkirauta -

Eilinen fanifiktio saavutti suosiota, joten ruukinmatruuna päätti jatkaa. Haltioiden lippueet lähenivät pitkin Anduinin kirkasta pintaa. Jo etäältä kuului kaunis soitto, ja ensinnä saapui Elrond lähetystöineen joutsenkeulaisissa, valkeissa, veneissään. Airot nousivat ja laskivat tahdikkaasti kauniin soiton tahdissa. Elrond itse saapui suurimmassa veneessään pukeutuneena Imladrisin Valtiaan asuun. Vierellään hänellä oli puolisonsa Celebrian, Lórienin Celebornin ja Galadrielin...


blogivirta.fi
Takkirauta -

Ruukinmatruunalta on kysytty fanifiktiota, joten tässäpä sellaista. Kuningas Ar-Pharazôn Kultainen raivosi palatsissaan Armenelosissa. Nyt tuo Keski-Maan tyranni Zigûrun, jota nuo ylimieliset, koppavat ja kuolemattomat haltiat kutsuivat Sauroniksi, oli mennyt liian pitkälle. Pakolaiset Keski-Maan siirtokunnista olivat kertoneet örkkien hyökkäyksistä, palavista kylistä ja kaupungeista ja örkkien hirmutöistä. Tämän tuo maia-nousukas saisi maksaa. Ja että hän vielä kehtaa kutsua...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Sydämessä sykähtää lämpimästi.


blogivirta.fi
Lukemattomien Tarinoiden Huvila -

Kirjoitan tätä postausta hyvin ristiriitaissa tunnelmissa. Olen kolmatta päivää vatsataudissa, tuntuu että banaani ja tuoremehut alkaa tulla korvista pihalle ja oloni on karmea, mutta päätin silti että tänään on se päivä kun kerron teille suuren uutisen! Uutinen itsessään on hyvä, mutta sen takia olen ehtinyt näkemään jo muutaman painajaisunen. Jotenka kun nyt isken tähän päivitykseen kaiken pahan aina vatsataudista painajaisiin, niin ehkä niitä on koettu tarpeeksi ja...


blogivirta.fi
Reetan blogi -

Tässä olisi sitten ensimmäinen juotettu sormus. Ohje on Sptehen O’Keeffen kirjasta. Mielestäni se onnistui ihan hyvin, hiukan liian iso sormuksesta ehkä tuli, mutta sopii silti käytettäväksi !


blogivirta.fi
Kemppinen -

Eilen tulin kirjoittaneeksi hyvin itsevarmasti, miten porvarillisen epäpoliittinen järjestö partio oli. Olisi ollut hyvä selittää, että ainakin Pohjanmaalla oikeistolaisuus käsitettiin epäpoliittiseksi.  Ensimmäiset jääkärit lähtivät 10-luvulla maailmansodan aikaan Saksaan ”partionjohtajakurssille”. Se oli peitetarina. Partio eli Pfadfinder säilyi muistissa. Osallistujat teettivät itselleen muistosormuksia, sellaisia kuten kuvan esittämä. Isäni kertoi, ettei hän...


blogivirta.fi
Aitoa nahkaa -

En edelleenkään tiedä, miltä rakastaminen tuntuu, koska minulle rakkaus ei ole tunne vaan yhtäältä tietoinen päätös ja toisaalta oma asenne maailmaan, erityisesti läheisiin (poikkeus on äidinrakkaus, joka humahti minuun reilu seitsemän vuotta sitten ja jäi siihen). Sen tiedän, että minusta on ihana katsella Herra A:n kasvoja ja ilmeitä. Tunnen häntä kohtaan halua ja hellyyttä. Pidän hänen hyvistä ominaisuuksistaan ja tavoistaan ja rähjään huonoille. Rakastan melkein...


blogivirta.fi
Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Itseä Etsimässä -

Ihminen on kautta aikojen hahmottanut maailmaa järjen avulla. Järki on antanut mahdollisuuden ymmärtää näkemiämme asioita ja muodostaa niiden pohjalta malleja ja käsitteitä. Aikojen saatossa erilaisille käsitteille on syntynyt symboleja ja merkkejä jotka kertovat meillä mitä mikäkin edustaa. Kirkkojen ristit, avioparien sormukset, ylioppilaiden hatut jne. Lista on todellakin loputon. Viime aikoinan minusta on alkanut tuntua, että tämä symboleiden päälle rakennettu "sivistys"...


blogivirta.fi
Isognu -

Viime kesän neulefestareiden langoista ei vielä puoletkaan ole muuttunut neuleiksi. Tämä lankakakku on poikkeus. Uusi tuttavuus minulle ja eka tällainen lankakakkukin.   Fingering weight Composition: 75% merino & 25% nylon Around 850m/200g (2x425m)   Vaaleanpunainen ei ole koskaan ollut lempiväri tai oikeammin se on ollut väri, josta en tykkää.  Roosan eri sävyissään olen viime vuosina pikku hiljaa  löytänyt ja se sopii yhä enemmän harmaantuvaan tukkaani. ;) Oli niin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
walking perfection -

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! (1) Sinussa on se jokin (2) Harry Potter: Viisasten kivi () Harry Potter: Salaisuuksien kammio () Harry Potter: Azkabanin vanki () Harry Potter: Liekehtivä pikari () Mr. and Mrs. Smith (3) The Mexican (4) Nemoa etsimässä (5) Aladdin (6) 101 Dalmatialaista (7) Leijonakuningas (8) Ocean's eleven (9) Ocean's twelwe ( 10) Spy Game (11) Fight Club (12 ) Meet Joe Black (13) Seven (14) Thelma...


blogivirta.fi
runopoika -

Ei parempaa tapaa täyttää blogia kuin jälleen yksi meemi...eikä tässä sitten muuta. Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonut näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! () Sinussa on se jokin () Harry Potter: Viisasten kivi () Harry Potter: Salaisuuksien kammio () Harry Potter: Azkabanin vanki () Harry Potter: Liekehtivä pikari (1) Mr. and Mrs. Smith (2) The Mexican () Nemoa etsimässä (3) Aladdin () 101 Dalmatialaista (4) Leijonakuningas (5) Ocean's eleven (6)...


blogivirta.fi



Takkirauta -

Jatketaan tarinaa: Elrond otti vakavan ilmeen kasvoilleen ja sanoi: "Tuo sormus on niin vaarallinen, että se pitää tuhota. Jos tuhoamme sen, estämme samalla Sauronin nousun ikiajoiksi. Sauron vuodatti siihen valtavan määrän pahuuttaan ja voimaansaan, ja tuolla sormuksella itsellänkin on oma tahto. Se haluaa etsiytyä herransa luo. Niin kauan kuin tuo sormus on olemassa, Sauron voi ottaa jälleen uuden hröan. Ar-Pharazôn ei ollut vakuuttunut. Hän totesi: "Minä kykenin jo yhden kerran...


blogivirta.fi
Korulipas -

Hopeinen sormus jossa lenkki johon voi kiinnittää erilaisia nappeja. Sormuksen leveys on 4mm ja tässä nappi kiinnitettynä.


blogivirta.fi
Korufilosofiaa -

Ihan ekaksi yksi versio lusikkasormuksiani. Tässä sai nähdä hiukan vaivaa, kun halusin tällaisen isomman ja erikoisen muotoisen. Sormuksen ergonomia aiheutti hiukan päävaivaa ja sitten esteettisyys, mutta tuikkasin siihen helmen, niin estetiikka hoitui ja lyhensin sitä selkeästi, joten sain asettumaan siististi. *** Very first presentation is one of my silver spoon rings. It needed some effort as I wanted it to be bigger and special shaped. The ergonomy and esthetics gave me some...


blogivirta.fi
teetai -

Taas on se aika vuodesta, että voi katsoa taakse ja pohtia, mitä kaikkea musiikkia kuluvana vuonna ilmestyi. Mitään massiivista tai pieteetillä koostettua listaa en ryhdy väsäämään, mutta kirjoitellaan nyt sellainen suosituslista niille, jotka etsivät jotain soittolistoilleen tai – mikä vielä parempaa – levyhyllyynsä. Vuonna 2018 ilmestyi kaikenlaisia indiekiekkoja, jotka eivät kuitenkaan päätyneet lentoradallaan hyllyyni. Mikään seuraavista ei ole toistaiseksi...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret...


blogivirta.fi
Future of mine... returnings to the past -

Alla on 150 eri elokuvaa, jos saat 75 rastia, (eli puolet) olet melkoinen elokuva friikki! ( ) Sinussa on se jokin (1) Harry Potter: Viisasten kivi (2 Harry Potter: Salaisuuksien kammio (3) Harry Potter: Azkabanin vanki (4) Harry Potter: Liekehtivä pikari (5) Mr. and Mrs. Smith ( ) The Mexican ...mie veikkaan et mie oon nähny tän mut en keksi mikä tää on... pierce vai pitt? onko mexican se missä on pitt? (6) Nemoa etsimässä (7) Leijonakuningas (8) Ocean's eleven (9) Ocean's twelwe (10)...


blogivirta.fi
Korufilosofiaa -

Harvoin saa näin paljon kiitosta, kuin tänä päivänä, kun mulla oli nämä minun uudet korut päällä. Ehkä se, että nämä oli ikäänkuin samaa sarjaa sai aikaan sen. Kivi on oma hioma ja tietysti kaikki korut omatekeleitä. Olivat ihan tyylikkäitä mustan trikoon kanssa. Yksinkertaista, mutta toimivaa. *** Hardly ever have I got so many compliments as today, when wearing the above new pieces of jewellery. Maybe so, as these were clearly from the same series. The stone I have cut...


blogivirta.fi
Betty -

Mäntykankaan suuri sali oli koristeltu kukin ja köynnöksin, ja rouva Cameronin parhaat kirjaillut tyynyt oli asetettu pöydän eteen morsiusparia varten. Rouva itse juoksi keittiön ja salin väliä vahtien palvelijoita ja toivottaen vieraita tervetulleiksi. Rouva Stewart asetteli lahjoja pöydälle ja kukkia maljakoihin Annie ja Jennie apunaan. John piti Davidin kurissa, sillä puutarhaan katettu herkkupöytä houkutteli tätä hieman liikaa. Yläkerrassa Rose ja Betty auttoivat Annaa...


blogivirta.fi
Harakan korut -

Jotta totuus ei vallan pääsisi unohtumaan, niin tässäpä näytille muutamat sormukset! Valkokultainen kaarevapintainen sormus tehtiin asiakkaan vanhasta romukullasta. Myös timantit hyödynnettiin vanhasta korusta. Sormuksen idea lähti toiveesta saada vihkisormuksen viereen (siksi siinä on tuollainen kolo) sormus symboloimaan lapsia. Hopeisessa vihkisormuksessa on kivissä vähän samaa ideaa kuin edellisessä. Pinkki ja ruskea kivi symboloivat vanhempia ja pienet vaaleanpunaiset kivet...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »