Tänään on 20.04.2018 15:40 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle wilhelmsson thomas


Ciacionia -

Pikku rakkauspakkaus tàytti tànààn 1 vuotta ♥ Tein omien kykyjeni mukaan taas tuolla onetruemedia.com ohjelmalla tuollaisen kuva/video kokoelman Thomasin ensimmàisestà vuodesta. Musiikki nyt taas on mità on, mutta pààasia onkin kaikki muu :D

Jyrki Virolainen -

                            Mäenpää: Pääministeri Sipilä sai Yleltä erikoiskohtelun 1. Yleisradio (Yle)  pyysi helmikuussa hallinto-oikeuden professoria Olli Mäenpäätä laatimaan selvityksen yhtiön journalistisesta päätöksenteosta. Toimeksiannossa selvitys rajattiin koskemaan Ylen nykyistä päätöksentekojärjestelmää.  2. Olli Mäenpää on 67-vuotias kokenut ja julkaisutoiminnassaan sangen tuottelias ja todella pätevä hallinto-oikeuden tutkija. Hän on...

Pekka Mattila -

Helsingin yliopiston rehtorin Thomas Wilhelmssonin avajaispuhe uuden luvuoden käynnistyessä oli mieluista kuultavaa ja luettavaa. On hienoa, että Helsingin Yliopisto haluaa aktivoitua opiskelijoiden ja tutkijoiden liike-elämäosaamisen ja tutkimustiedon hyödynnettävyyden kehittämisessä. "Korkeatasoisen perustutkimuksen tuloksia ei ole aina kaupallistettu riittävän tehokkaasti. Helsingin yliopiston mahdollisuuksia onkin markkinoitava paremmin sekä luotava kohtaamispaikkoja niille...

Ciacionia -

Noin siità vain tuli meidànkin vauvasta taapero yhdessà yòssà. Viime vuonna tàhàn aikaan menin sairaalaan kesàhameessa ja kotiin làhtiessà mieheni sai tuoda minulle pitkàt housut ja toppatakin! Samalla tavalla sàà muuttui nytkin hetkessà ainakin kymmenen astetta kylmemmàksi. Ei siis ihan niin radikaalisti kuin viime vuonna, mutta viileàà on kyllà. Eilen pilvet olivat todella matalalla ja se viilentàà aikalailla. Ikkunasta nàkyi seuraavaa. Siellà ne vuoret...

Athella Goes Movies! -

Johan siitä on viikko, kun festarit päättyivät. Eli ihan aikakin kirjoitella vähän jotain pientä. Olin töissä seitsemän vuoroa, johon kuului julisteiden ja lehtien jakoa sekä Kinopalatsin teatteri-infon pitämistä. Jakeluvuorot menivät näppärästi, kun koko ajan oli menossa. Infossa oli yllättävän hiljaista. Suurimmaksi osaksi sai neuvoa ihmisiä, että "Lipunmyynti on yläkerrassa." Onneksi oli nettiyhteys, joten sai helposti tarkastettua tarvittaessa myös lipputilanteen...

Ex Libris -

Luettu englanniksi 18.02.2009. Ei tietääkseni suomennettu. Mistä on kyse? Myyttinen teos avaa kevytkenkäiselle kirjallisuudentutkijalle oven aikamatkailun ja salaliittojen maailmaan. Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tykätä tästä kirjasta. Yliopistomaailma, kirjallisuudentutkijoita? Check. Aikamatkailua viktoriaanisessa maailmassa? Check. Kuulostaa lupaavalta. Tapahtumapaikkana vieläpä Britannia eikä Amerikka. Takakansitekstin elementtien perusteella kirjan lentokentältä...

Nordic Design blog -

altfelix11 has added a photo to the pool: This large ovoid bowl is by Danish maker Thomas Toft. It is stamped with his mark and Denmark. Model numbers are partially obscured by felt. Source: Nordic Design flickr pool

Athella Goes Movies! -

Johan siitä on viikko, kun festarit päättyivät. Eli ihan aikakin kirjoitella vähän jotain pientä. Olin töissä seitsemän vuoroa, johon kuului julisteiden ja lehtien jakoa sekä Kinopalatsin teatteri-infon pitämistä. Jakeluvuorot menivät näppärästi, kun koko ajan oli menossa. Infossa oli yllättävän hiljaista. Suurimmaksi osaksi sai neuvoa ihmisiä, että "Lipunmyynti on yläkerrassa." Onneksi oli nettiyhteys, joten sai helposti tarkastettua tarvittaessa myös lipputilanteen...

Oluen transsendenssi. -

Alkoholipitoisuus: 11,7% Oluen tyyppi: Barley Wine Alkuperämaa: Englanti Thomas Hardys Ale vintage 2006 tuli myyntiin vuoden 2007 keväällä, Alkon lippulaivamyymälään. Kyseessä on vahva, OHanlons -panimon, valmistama barley wine -tyylinen olut, joka on pakattu 1/4 litran pulloihin. Olut on mahongin väristä, punaruskeaa ja sameaa. Lasiin kaadettaessa se jättää pienen, nopeasti katoavan vaahdon. Tuoksultaan se on käyneen hedelmäinen sekä runsaan rusinainen. Taustalla on...

And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN...

Meten oma lehti -

LAIMINLYÖTY VAIMO, OVELA NAINEN? William Shakespearen elämän toiseksi keskustelluin nainen (ensimmäinen oli sonettien "tumma nainen") oli hänen vaimonsa Anne Hathaway . Anne Hathawayn kotitalo William Shakespeare meni 18-vuotiaana naimisiin 26-vuotiaan naisen kanssa, joka sai kuusi kuukautta myöhemmin lapsen ja sitten pari muuta. Sen jälkeen Shakespeare käytännössä hylkäsi vaimonsa, kunnes testamentissaan jätti tälle "toiseksi parhaan vuoteensa". Tässä tarinan luut. Lihoja onkin...

Keisarinna -

Putte Wilhelmssonin kolumni Joukossa skeptisyys tiivistyy sisältää mielenkiintoisia väitteitä skeptisyydestä. Skepsis ry:hän on jo pitkään paranormaalien uskomusten ohella tarkastellut kriittisesti myös pseudotieteitä ja tieteen vastaisuutta. Anti-tieteellisyys on yleistä vaikkapa postmodernin relativismin piirissä. " Relativismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan käsitykset esimerkiksi totuudesta, todellisuudesta tai moraalista ovat riippuvaisia yksilöistä...

Arde arvioi -

Nyt sitten se jo aiemmin mainittu käärmeväistelyruohikkokävely motellista ostoskeskuksen baariin Greenvillen laitamilla. Cantillon-paita kastui reippaasti runsaan kilometrin matkalla, lämpöä noin +35 C.  Iso sporttibaari, 48 hanaa., tarjonta pettymys, paikallisia oluita varsin vähän. Maltainen olut Greenvillestä, ei tarpeeksi raikasta hedelmäisyyttä. Muutenkin hieman tunkkainen. Greenville (SC), Carolina Ale House, 20.8.2017.

Kemppinen -

Kysymys on vakavampi kuin kollegat Olli Mäenpää ja Thomas Wilhelmsson sanovat. Eikö kukaan halua verrata pääministeri Juha Sipilän menettelyä Donald Trumpiin? Kysymys on siis Katera Oy:n – päätoimittaja Atte Jääskeläisen asiasta. Yle ei ole tuomioistuin. Ei myöskään FBI ole. Yle ei ole viranomainen. Tämä on vaikeampi kysymys. Laissa on useita eri viranomaiskäsitteitä. Yle on eduskunnan alainen. Eduskunnan alaisena ei taida toimia muita erillislaitoksia. Yleensä valtion...

Diploblogi -

Seitsemäs suomenkielinen Diplopokkari ilmestyy Kiasmassa Taiteiden yönä 22.8. kello 17.30-20.30. kello 17.30 KAUKASUS TÄNÄÄN Venäläinen toimittaja ja ihmisoikeusasiantuntija Oksana Tshelysheva kertoo kuulumisia monelta rintamalta. Iida Simes tenttaa. kello 18 MITÄ ON TEHTÄVÄ? Puolueiden kriisi -pamfletin toimittajan Hanna Kuuselan vieraana kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja filosofian laitoksen johtaja Thomas Wallgren (SDP). kello 18.30 VOIMAA VERKKOON! Voiman...

MUSTI -

Thomas Hawk kirjoitti blogissaan mielekiintoisesta tapauksesta, joka on noussut Digg.comin ykkösjutuksi tänä vuonna. Digg-yhteisöllä onkin ollut tässä jutussa aika vahva rooli ja se on osoittanut sen ettei yhteisön jäsenille kannata vittuilla. Juttu alkoi siitä, kun Thomas oli hankkimassa itselleen uutta...

Toppenbra Viinikellari -

Kaveri avasi blogin hetki sitten. Tuttu mies Wiiniklubista, ja varmasti kova juomaan viiniä. Blogille tulee vissiin muutakin tavaraa kuin viiniarvosteluja. Willkommen i alla fall!

MuTutuntumalla -

Kolulogiaa, kirkkologiaa – museologiaa… Maija pyysi kertomaan, mikä aihe on nyt sydäntä lähellä... tartutaanpa toimeen... Minua on erityisesti puhutellut - koko joulukuun ajan, itse asiassa - Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin vanha kunnon The Social Construction of Reality - a Treatise in the Sociology of Knowledge . Tässä kirjassa puhutaan siitä, miten yhteiskunnan instituutiot uusintavat itsensä ja miten ne määrittelevät, mikä ylipäänsä on tietämisen arvoista. Tomislav...

KINO JA TV -

Se oli vuosi 1980, kun varteenotettava amerikkalaisohjaaja John Milius esitteli entisen kehonrakentajan Arnold Schwarzeneggerin historiallisessa toimintafilmissä Conan, barbaari . Elokuva osoitti, että Itävallan Arskan muskelit ja voima ovat huippuluokkaa, mutta katsoja sulki mielellään korvansa, kun amerikkalaistunut kehonrakentaja alkoi puhua. Tuo näyttelemisen taidon puute ja huono suullinen ulosanti seurasivat Arnoldia elokuvasta toiseen, mutta kassoilla kilahti valtavasti, kun James...

Realistisen optimistin juttuja -

ABC - When Smokey Sings http://www.youtube.com/watch?v=3N6PYNRF8mg Thomas Dolby - Europa and Pirate Twins http://www.dailymotion.com/video/x20z17_thomas-dolby-europa-and-the-pirate_music Heaven 17 - Temptation http://www.dailymotion.com/video/x1ob6h_heaven-17-temptation_music   ja kts 80's band listalinkkiä harrastuksista   +  http://www.thegreat80s.com/Song-List-80s-Trip1.html  




Swashbuckling -

Nicholas Shackel moitti "The Vacuity of Postmodernist Methodology" postmoderneja filosofeja siitä että heillä on usein yhden argumentin ympärillä itse asiassa kaksi argumenttia joita käytetään eri tilanteessa. Argumentista on filosofisesti vahva versio jota on helppoa puolustaa kriitikkoa vastaan. Ja sitten heikko versio jota käytetään useammin ja etenkin silloin kun vastassa ei ole vahvaa kritiikkiä. Näitten versioiden välillä varioidaan ja niitä käytetään toisiinsa...

Beyond The Stars -

Viime vuonna lopetetun, Suomessakin nähdyn, Veronica Mars -sarjan ympärillä liikkuu elokuvahuhuja. Sarjan päänäyttelijä Kristen Bell sekä sa rjan luoja Rob Thomas ovat käyneet keskusteluja mahdollisesta elokuvasta. Rob Thomas on luvannut keskittyä mahdolliseen elokuvaan, heti kun hänellä vain on aikaa. Tällä hetkellä hän työstää uusittua versiota v. 1998 tekemästään Cupid -sarjasta sekä sovitusta uusiseelantilaisesta komediasarjasta Outrageous Fortune , jonka nimi tulee...

Signorina -

Vuonna 1857 amerikkalainen filantrooppi Amos Kendall päättää perustaa Washington DC:hen oppilaitoksen nimeltä Columbia Institution for the Deaf and Dumb. Vuonna 1864 vanha kunnon Abe Lincoln allekirjoittaa lain, jonka mukaan instituutilla on oikeus järjestää collegetasoista koulutusta. Vuonna 1893 instituutti saa nimen Gallaudet University Thomas Hopkins Gallaudetin (1787-1851) kunniaksi. Gallaudet Universitystä muodostuu vähitellen maailman tunnetuin viittomakielinen yliopisto, jossa...

Robertin Kosmos -

Pulitzer-voittaja Thomas Friedman ratkaisi Jon Stewartin Daily Showssa eilen jenkkien talousongelmat laakista. Yleisö buuasi siinä vaiheessa kun hän ehdotti energiakriisin ratkaisuksi 1$ vero per gallona. Hänen tarkoituksena olisi että ylimääräiset verorahat käytetään vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseen ja ne jotka tienaavat alle 50000$/vuosi voisi hakea rahansa takaisin veronpalautuksina ja sillä tavalla saataisiin köyhille jonkunlaista sosiaaliturvaa. Fuckin brilliant...

Peilipallo liekeissä -

Siren soi minulle kutsun mitä valloittavimpaan meemiin, jossa on tarkoitus listata tv-sarjojen ja elokuvien ihastuksia. Mieleeni juolahti niin monia hahmoja, että karsin listaa jonkinlaisen kohtuuden nimissä. Yhteistä juonta ja siten tärkeysjärjestystä lumovoimaisilla hahmoilla ei ole. Jokainen on liian erilainen ja erityinen. Karsitulta, mutta yhä liioitellun pitkältä listalta pois putosivat muun muassa Cabaret'n Sally Bowles , Down with Love'n Barbara Novak , Shrek'in ogre-Fiona ja...

Suri The Cutest -

Berliinin eläintarhan kuuluisa asukas, juuri vuoden verran täyttänyt jääkarhunpoikanen Knut, on kenties pääsemässä valkokankaalle animoituna. Saksalainen sanomalehti B.Z. on uutisoinut, että The Animation Picture Company olisi pyytänyt Berlin Zoolta Knutin tarinan elokuvaoikeuksia. Tuottaja Ash R. Shah kertoo suunnitelmistaan näin: "Näen elokuvan pääosassa sydäntä lämmittävän suhteen Knutin ja hänen hoitajansa Thomas Doerfleinin välillä... Suri (Cruise) voisi puhua Knutin...

Through a looking glass -

As part of NASPIR , I've signed a letter defending free speech in the case of Ward Churchill, a professor at the University of Colorado. Churchill wrote what he called "a stream-of-consciousness interpretive reaction to the September 11 counterattack" in the immediate aftermath of said event. The rediscovery of this sloppy polemic has led to raging denunciation, with death threats, the governor of Colorado calling for Churchill's resignation and so on. The issue of most interest to corporate...

And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN...

And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAN MÄÄRÄN RAKKAUTTA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIAA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA...

muunnoksia -

Sisältö Johdanto Virtualisointi ja virtuaalimuunnos Virtuaalimuunnos: mallin laajennus Oppimateriaalitalous virtualisoimisen kohteena Toimijoiden tahdonmuodostuksen vaikutus Loppupäätelmiä ESIPUHE Tämä kirjoitus sai alkunsa ajatuksesta koota yhteen työni ohessa vuosien varrella vastaan tulleita kehittämishaasteita sekä sitä henkilökohtaista hiljaista tietoa, jota niiden pohtimisesta ja ratkaisuista on kertynyt. Viimeinen sysäys tuli tosin vasta talvella 2006 alkaneesta kurssista...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava »