Tänään on 15.09.2019 08:31 ja nimipäiviään viettävät: Sirpa ja Runar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle wimme saari


Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Oletko vieraillut Vallisaaressa? Vielä ehdit mukaan tänä syksynä ihastelemaan ruskan väriloistoa.


blogivirta.fi
Vuosi vihreällä saarella -

Viime aikoina arjen kiireet ovat vieneet kaiken energian ja oikein yllätyin huomatessani, ettei ole tullut kirjoiteltua tännekään sitten syyskuun! Viikot hujahtavat ohi opiskelun ja muun oheistoiminnan merkeissä. Olen aloittanut kuoroharrastuksen, mikä onkin todella mukavaa: yliopistolla on aktiivinen ja hyvä kuoro. Harjoituksia on ollut kerran viikossa, joskin nyt myös parit ylimääräiset, sillä viikonloppuna edessä on kilpailut Sligon kaupungissa. Siellä siis vietän lauantain ja...


blogivirta.fi
A penny for your thoughts -

 Kuala Lumpurista lähdimme siis bussilla kohta Lumutia, josta lähtisi lauttamme Pulau Pangkoriin. Bussimatka kesti neljä tuntia, ja oli lähellä että olisimme saaneet vain yhden istuinpaikan bussista, koska sanottiin bussin olevan jo aivan täysi. Lumutiin päästyämme emme ehtineet mennä kauas, kun eräs mies tuli meiltä kysymään olemmeko Pangkoriin matkalla. Selvisi, että hän oli "hotellibuukkaaja", eli toimi välikätenä hotellimajoituksissa. Saimme hänen kauttaan ihan hyvän...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Risteilyvieraat nautiskelevat aamiaista laivan ravintoloissa tai oman hytin parvekkeella kun laiva saapuu satamaan. Hytin televisiosta on voinut seurata reittiä taas uudelle Karibian saarelle, jolle saavutaan aamuvarhain niin, että saarella voi viettää koko päivän. Yksi päivä on kuitenkin aika vähän, vaikka itäisen Karibian saaret melko pieniä ovatkin, joten on hyvä suunnitella hieman etukäteen mitä haluaa milläkin saarella tehdä ja nähdä. Me olemme käyneet risteilyjemme...


blogivirta.fi
A penny for your thoughts -

 Langkawiin pääsimme matkaamalla taas bussilla kuutisen tuntia Lumutista Alor Setariin. Onnnnneksi Malesiassa pitkänmatkanbussit ovat oikeasti mukavia matkustaa! Tai ainakin meillä oli joka kerta mukavat, tilavat istuimet niin, että tuo lähes 190cm pitkä kaverikin mahtui niihin oikein mukavasti + mahtavat ilmastoinnit. Ihan ensimmäisessä bussissa, jolla tulimma lentokentältä KL:än, oli niinkin hyvä ilmastointi että palelimmne. Jep. Ei ihan odotettu sitä tunnetta ensimmäisenä...


blogivirta.fi
Hirvasnoro Net -

Linkki: Kansan Uutiset 21.2. 2009 Robinson Crusoe, yksi maailman luetuimmista romaaneista, ilmestyi 290 vuotta sitten. Se perustuu todelliseen seikkailuun, jonka päättymisestä tuli juuri kuluneeksi 300 vuotta. KAI HIRVASNORO Englantilaisen romaanin sanotaan syntyneen 290 vuotta sitten. Romaanin kantaisänä pidetään vuonna 1719 ilmestynyttä Daniel Defoen seikkailuklassikkoa Robinson Crusoe . Se puolestaan pohjautuu todelliseen seikkailuun, jonka päättymisestä tuli 2. helmikuuta...


blogivirta.fi
Kreikka Matkat -

Kreikka on suosittu matkakohde Suomalaisten keskuudessa vuodesta toiseen. Vaikka talous Kreikassa on hiipumaan päin, on se yhä vetovoimainen lomakohde suomalaisille. Matkoja Kreikkaan järjestää kaikki suurimmat matkatoimistot Suomessa. Monet Kreikan saaret ovat näiden matkatoimistojen listoilla, mutta löytyy myös saaria jonne eivät perinteiset matkatoimistot tee matkoja. Näille ei niin tunnetuille saarille kannattaa lähteä itse reppumatkalle ja tehdä varaukset netistä tai mennä...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Normal 0 false false false FI X-NONE X-NONE Lapsuudesta muistan, kuinka etelämeren saarille sijoittuneet seikkailutarinat kiehtoivat mieltä. Nykyisin sivilisaatio on levittäytynyt joka paikkaan ja kivikautta edelleen elävät alkuperäisasukkaat ovat säilyttäneet perinteisen metsästäjä-keräilijä -elämäntapansa vain muutamissa eristyneissä paikoissa. Intian valtameressä Bengalinlahdella sijaitse Pohjois-Sentinelin saari on yksi tällaisista paikoista. Ensimmäisen kerran muistan...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Kap Verde on otollisesta sijainnistaan huolimatta vielä varsin vieras kohde monelle suomalaiselle. Meille se valikoitui kohteeksi juurikin miellyttävän ilmaston, suht. lyhyiden lentojen ja eksoottisuudensa takia. Espanjasta tehtyä Marokon päiväretkeä lukuunottamatta oli tämä kaikkien ensimmäinen kerta Afrikassa. Koska lomamme ajankohta oli joulu, olivat pakettimatkojen hinnat pilvissä jo kesällä ja näin totesimme omatoimimatkan olevan ainoa vaihtoehto. Jos matkustaa sesonkien...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Risteilyvieraat nautiskelevat aamiaista laivan ravintoloissa tai oman hytin parvekkeella kun laiva saapuu satamaan. Hytin televisiosta on voinut seurata reittiä taas uudelle Karibian saarelle, jolle saavutaan aamuvarhain niin, että saarella voi viettää koko päivän. Yksi päivä on kuitenkin aika vähän, vaikka itäisen Karibian saaret melko pieniä ovatkin, joten on hyvä suunnitella hieman etukäteen mitä haluaa milläkin saarella tehdä ja nähdä. Me olemme käyneet risteilyjemme...


blogivirta.fi
lauluni sadepäivän varalle -

Kastelórizo eli Megísti, turkiksi Meis, sijaitsee Turkin edustalla, vajaan 4 kilometrin päässä rannikosta.


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Helsingin saaret tutuksi: esittelyssä Pihlajasaari Vain kymmenen minuutin laivamatkan päässä Helsingin merisatamasta pääsee aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Pihlajasaari on Helsingin suosituimpia ulkoilusaaria, mutta siitä huolimatta tunnelma saarilla on rauhallinen ja hiljainen. En tiedä onko siellä enemmän kuhinaa kesäkuumalla, mutta ainakin aurinkoinen ja lämmin elokuun loppupuolen päivä saarella oli yllättävänkin hiljainen. Lisäksemme saaren rantakallioilla istuskeli ja...


blogivirta.fi
värikästä -

Se oli aurinkoinen päivä. Siitä päivästä lähtien, kun soutuvene ostettiin haaveilin yöpymisestä hattivattien saarella. Se sama saari, joka on saanut nimensä kun äiti höynäytti meitä lapsena. Siispä soudettiin saareen. Pinta oli tyyni, vesi lämmin. Hän lupasi puhua pelkillä muumipappa sitaateilla ja minä nauroin, niin kuin ilta-auringossa saareen soutavan kuuluukin.  Ensin on pystytettävä teltta. Kasasimme teltan, ripustimme riippumaton. Kaikki kävi helposti ja hyvin. Vesi...


blogivirta.fi
Silja Singaporessa -

Kävijämäärä ilahduttaa, nyt jo yli 2000! :) Pahoittelut, kuvia ei ainakaan vielä mukana, koska Blogger lataa niitä TODELLA hitaasti (jos lainkaan). On Suomikin, toki ihana maa. Tämän Indonesia-reissun jälkeen oli vain erityisen mukava palata takaisin siistiin, turvalliseen ja järjestelmälliseen Singaporeen. Matkamme alkoi torstaina iltapäivällä metromatkalla Singaporen lentokentälle. Singaporeenkin oli pari viikkoa aiemmin tullut sääntö nesteiden rajoittamisesta lennoilla...


blogivirta.fi
Kompuutteri -

Classic Hashi Ristikko koostuu suorakulmion muotoisesta alueesta, jossa on numeroin varustettuja ympyröitä. Jokainen ympyrä edustaa saarta ja numero on saareen littyvien siltojen lukumäärä. Tehtävänä on yhdistää kaikki saaret niin, että korkeintaan kaksi siltaa on kahden saaren välissä ja kaikki saaret on yhdistetty toisiinsa. Jokaisesta saaresta on siis oltava polku jokaiseen muuhun saareen. Sillat voivat kulkea vain vaaka- tai pystysuoraan ja sillat eivät saa leikata toisiaan...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Koko Kap Verden matkamme paras päätös oli lähteä saarikierrokselle. Moises-niminen kuski haki meidät hotellilta yhdeksältä aamulla ja niin alkoi aivan uskomaton päivä, joka ei kyllä jättänyt ketään kylmäksi. Ajoimme koukeroisia, mutta hyväkuntoisia teitä pois päin Praian kaupungista ja kohti vuoria. Kännyköiden kamerat räpsyivät vähän väliä ja Moises joutui koko ajan muistuttamaan meitä siitä, että voisimme pysähtyä minne tahansa ottamaan kunnon kuvia. "No, no...


blogivirta.fi
OnLy on Time -

Nyt löytyy taas nettipaikkoja hiukan helpommin, eikä sähköjä varten tarvitse odotella iltaan asti. Saarireitiksemme muodostui lopulta Ranongin satamasta alkaen Koh Chang, Koh Pahyam, Koh Surin Nua ja eilen saavuimme pikaveneen kyydillä hieman Khao Lakin pohjoispuolelle, mistä päästiin vielä taksin kyydissä yhden englantilaispariskunnan neuvomalle guest houselle. Urbaanimpi guest house majoitus tuntuukin kyllä mukavan luksukselta viimeaikaisiin bambumajoihin verrattuna. Sinäänsä...


blogivirta.fi
Tarinoita, tunnelmia ja tuumailua Taiwanista -

Vietimme kiinalaisen uuden vuoden Vietnamissa vanhempieni kanssa. Matka oli oikein onnistunut, kuvat puhukoon puolestaan. Saavuimme Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon) lauantaiaamuna ja vietimme viikonlopun siellä. Alkava tiikerin vuosi näkyi katukuvassa värikkäinä koristeluina ja erilaisina patsaina. Vietnamilaisilla on siis oma versionsa kuukalenterin uudesta vuodesta. Tämä juhla, nimeltään Tet, sattuu lähes aina yhtä aikaa kiinalaisen uuden vuoden kanssa. Iltaisin skootterit...


blogivirta.fi



Unelmista totta -

Olemme Californian Barstow:ssa ”route 66”-motellissa. Tämänkertaista blogitekstiä on kirjoiteltu jo useaan eri otteeseen eri paikoista, mutta mukanamme seuraava vanha tietokoneenrähjä alkaa olla jo siinä kunnossa, että julkaisu on hieman viivästynyt. Alla teksti muutaman päivän myöhässä: Matkalla Cuscosta Punoon tapasimme reissun fiksuimman ”hellomisterin”. Hän nousi bussiin jo Juliacassa, noin 40 km ennen määränpäätä. Hän ehti jututtaa kaikkia matkustajia ja sai...


blogivirta.fi
Kotona ja kaupungilla -

Meidän perhe palasi juuri yöllä viikon lomamatkalta Gran Canarialta. Täytyy kyllä sanoa, että mieluusti olisin jäänyt sinne aurinkoon ja lämpöön edullisten juomien ja herkkujen pariin. Matka meni siis oikein kivasti ja meillä oli mukavaa. Koti-ikävää ei ehtinyt tulla. Poikakin olisi vielä halunnut jäädä sinne. Useimmiten matkoillamme vuokrataan auto ja niin tälläkin kertaa. Me asuttiin pienehkössä rantapaikassa Melenarassa (kuuluu Teldeen), josta olimme vuokranneet...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Aaamu paljasti uljaan merimaiseman. Mutta kauaa ei sitä ollut aikaa ihailla kun piti jo tsekata itsemme ulos ja alkaa metsästyskierros uudelleen. Käväisi jo mielessä että millainenkohan hotellitilanne Itä-Timorilla tai muualla saarella olisi. Urheasti kuitenkin jatkoimme listan läpikäymistä. Kaunis aamu kääntyi sateeksi kun kävimme ensimmäisessä hotellissa, joka osoittautui olevan täynnä. Listan toista kohdetta ei enää ollut ja kuski vei meidät ihmettelemään suljettuja...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BOLIVIA Minibussi lähti ajallaan San Pedrosta, vain 5 minuuttia ja jo oltiin Chilen passintarkastuksessa. Salida -leima ja menoks! Köröteltiin aina vaan ylemmäs vuoristoon ja yhtäkkiä kuski ajoi pikku polkua pitkin. Jonkin ajan kuluttua tultiin Bolivian raja-asemalle. Mitä ihmettä, tämähän on keskellä ei mitään? Hällä väliä, entrada -leima passiin, vaihdoin pesoja Bolivian boliviaanoihin, kurssista en vielä tiedä, oli mikä oli...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Arrecifestä siirryttiin pohjoiseen Orzola n pikkuiseen rantakylään. Matka sinne kesti bussilla tunnin verran. Majoituimme tilavaan melko vaatimattomaan huoneistoon kahdeksi yöksi. Orzola on iltaisin todella hiljainen paikka, kun lauttaliikenne lakkaa. Alun perin ajattelin, että yövymme La Graciosassa, mutta siellä ei ollut kuin muutama majoitusvaihtoehto ja niissäkin oli ainoastaan huoneita jaetulla kylpyhuoneella. Niinpä kävimme saaressa päiväseltään ja se oli ihan riittävä...


blogivirta.fi
Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti -

Perheemme yhteinen kesälomaviikko vietettiin lammaspaimenina Isokarilla . Isokari on majakkasaari Uudenkaupungin edustalla, ja saarelle tehtävää merimatkaa varten matkustimme jo edellisenä päivänä Uuteenkaupunkiin ja yövyimme Gasthaus Pooki ssa. Majatalo oli ihanan tunnelmallinen ja siellä oli kaunis ulkoterassi, jossa sai käsittämättömän herkullista ruokaa! Lasten mieleen oli Uudessakaupungissa myös Leijonapuisto, jonka veroista leikkipuistoa ei ole muualla tullut vastaan...


blogivirta.fi
Liiolii -

Pitkästä aikaa blogin parissa. Kevät on kulunut aikamoisessa sumussa, oli siis mukava lähteä nollaamaan tilanne pienelle kotimaanmatkalle. Kyselin jo viime kesänä kaveria mukaan Seiliin, mutta innostusta ei oikein ilmennyt. Nyt katsoin taas Seilin saaren sivuja , että miten sinne tulevana kesänä pääsisikään, ja huomasin pääsiäisretken, jolle oitis ilmoittauduin ominpäin. Matkaan lähdettiin Turusta Auran varrelta m/s Norrskär-laivalla pitkänäperjantaina. Reissussa oli...


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Minusta tuntui lähtöön asti siltä, että mahdetaanko me ollenkaan saada tänä kesänä lomaa aikaiseksi, mutta niin vain elokuun loppupuolella sulloimme taas teltan rinkkaan ja rinkat selkään sekä lähdimme iloisesti vihellellen tien päälle. Tällä kertaa Miun matkojen vähän turhankin mielikuvituksellisena kombona oli Fårö-Islanti. Lähinnä sen takia, että halusimme matkaan vähintään pariksi viikkoa, mutta epäilin että kaksi viikkoa Islannissa vuokra-auton kanssa...


blogivirta.fi
Magnoliasade -

Oppaat ovat varovaisia. Todella varovaisia. Ymmärtäähän sen, he ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa turistilaumastaan. Kun kyselimme tiistaina harrastusmahdollisuuksista, toimistosta epäiltiin että Porto Santon risteilyt eivät vielä ala pitkään aikaan. Ja kun soitimme keskiviikkona, epäiltiin, että Porto santolle lähteminen ei varmaankaan olisi hyvä idea sateisen sään vuoksi. Mutta V oli päättänyt, etä Porto santolle mennään ja mentiinhän me. :) Liput varattiin...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Koh Samet (tunnetaan myös nimillä Ko Samet ja Ko(h) Samed) on pieni saari parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Huhujen mukaan se on pääkaupungin lähin paratiisisaari, eikä sinne pääseminen vaadi lentämistä, mikä tietenkin on aina plussaa. Me lähdimme suurkaupungin vilskettä karkuun ja päädyimme viettämään kolme päivää Koh Sametilla. Vaikka tekemistä ei siellä hirveästi ole rannalla oleskelun lisäksi, olisin mielelläni jäänyt saarelle pidemmäksikin aikaan ...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 32 33 Seuraava »