Tänään on 23.02.2019 06:39 ja nimipäiviään viettävät: Aslak ja Bjarne. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle yksi kesä


Fab Forty Something -

Lomat alkaa olla taputeltu, ja vielä enemmän kuin rutiinien alkua, täytyy tunnustaa, että odotan helteiden loppumista. Vaikka kesä on ollut ihana, leppoisa ja ennen kaikkea lämmin, ovat päivät kuitenkin olleet aika tukalia. Olen tullut terassille vasta iltakuuden aikaan, jolloin se menee varjoon. Kun tuuli käy, iltalämpö on ihanaa oleilla, katsella pellolle ja höpötellä siipan kanssa. Olen pääsyt vähän kesähunningolle, sillai ihanasti. Joka kesän alku minulla on jonkinlaisia...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Kesäkukat loistavat vielä pitkään vaikka kesä kääntyykin lopuilleen. Nautitaan kukkaloistosta. Käy katsomassa, millaisia kukkia löysin ympäristöstäni.


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Huh, huh, kenelle alkaa lämmöt riittämään? Ilmatieteen laitoksen mittauksissa heinäkuu oli koko mittaushistorian lämpimin. Se on helppo uskoa, sillä kuun ensimmäisen viikon jälkeen ainakin täällä on paahtanut aurinko melkoisella voimalla päivittäin. Tuntuu, että juuri ennen maanantaista viilenemistään, sää ottaa luulot pois, koska eilen oli ainakin oman mittarimme mukaan tämän kesän kuumin päivä.  Koska heinäkuu oli sellainen kuin oli, kuun parhaat postaus on hivenen...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Tämä kesä on ollut upea. Lämpöä ja auringon paistetta. Ja vaikka kuumuudesta on huonoja puoliakin niin nyt puhutaan vain hyvistä asioista. Koska on ollut pitkä kuuma ja kuiva kausi, on yksi asu ollut tänä kesänä ihan paras juttu: Virkatut bikinit. Virkattujen bikinien ohjeita löytyy varsinkin 70-lukujen neulelehdistä, on toki uusimmissakin mutta varsinkin noissa vanhoissa lehdissä. Bikineitä on myös monenlaisia. Jos virkatuilla bikineillä haluaa uida, kannattaa ommella vuori...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Kirjasin kesän alussa Facebook-sivuillemme 25 kohdan listan siitä, mitä haluan tehdä Suomen kesässä 2018. Lista piti sisällään niin herkuttelua, uusia k...


blogivirta.fi
Oppitori -

arpoja Aakulla ei maata eikä isän perintöä. Aamu kuluu aatellessa, päivä päätä käännellessä. Aamu on iltaa viisaampi. Aamulla viina ja syksyllä nauriit. Aamulla vireä pyärii, illalla laiska hyärii. Aamun aikainen nauru tietää itkua illaksi. Aamun hetki kullan kallis. Aamun rusko päivän paska. Aamun torkku, illan virkku on taloon hävitys. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Aamuruska miehen tuska. Aamurusko ei mäne satamata eikä akkain tora itkemätä...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Tunnelmalliset kesäkuvat johdattivat minut muistelemaan kivoja kesäpäiviä ja pyöräilyretkiämme.


blogivirta.fi
Stoori -

Kesä on jo melkein täällä, on aika kasata siis tämän vuoden ämpärilista valmiiksi. Tänä vuonna mulla ei juurikaan ole lomaa töistä, joten kesä on aika työ painotteinen, joka rajottaa hieman omia suunnitelmia. Esimerkiksi pitkään haaveissa ollut road trip jääköön vielä tältä kesältä tekemättä, ehkä ensi kesänä, kun on lomapäiviäkin hieman enemmän. Tänä kesänä aion: Viettää  […] The post Kesän ämpärilista 2018 appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Nämä kuvituskuvina toimivat valokuvat kävin nappaamassa äitienpäivää edeltävänä päivänä lauantaina Tampereen Frenckellin aukiolla - some antoi antoi vinkin kukkivista kirsikkapuista ja pitihän kuvaajan päräyttää paikalle fillarilla kamera tietysti mukana :) Viime vuoden bucketlistissä listasin mm. reissun Raumalle, joka jäi toteutumatta. Toivottavasti tänä kesänä se mahdollistuisi jossain välissä :) Kesän 2018 bucketlist näyttääkin tältä: matkusta Bengtskärin...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Onko ikävä kesää? Minulla on, ihan valtavasti. Siksi katsellin kesäpostauksiani ja muistelin kesää ja suunnittelen tulevaa kesää. Tule muistelemaan kanssani ja kertomaan omia suunnitelmiasi.


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Muistatteko ne ajat, kun kesä oli sitä varten, että mentiin töihin. Nuorena oli kova hinku ansaita omaa rahaa, ja kesätöitä piti saada, kaikki kävivät kesätöissä. Näin kesälomasta tällä hetkellä nauttivana on kiva muistella mitäs kaikkea sitä tuli nuorena duunattua rahansa eteen! Menin ensimmäiseen oikeaan kesätyöhöni vasta kirjoitettuani ylioppilaaksi. Lukion kesät menivät aika paljon musaleireillä ja kielikurssillakin tuli käytyä. Ja sain vetää henkeä...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Tuli päivää aiottua pidempi tauko, mutta päätin ex-tempore pitää viikonlopun kokonaan vapaata täältä blogin puolelta ja nauttia Suomen kesästä. Viime kesän jälkeen sitä kun ei enää osaa pitää itsestäänselvyytenä, että niitä lämpöisiä päiviä vielä tulee. Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu. Vastailen tänään henkilökohtaisiin kysymyksiin, joita esititte minulle blogin synttäriarvonnan yhteydessä . Ihan kaikkiin kysymyksiin en vastaa, ettei tästä...


blogivirta.fi
Sotataito -

Kesän tullen internet hiljenee. Mörpeissä sen huomaa helposti kun killat kuihtuvat ja jopa kuolevat kesän tultua. Joka vuosi sama juttu. Se, joka etsii itselleen vakituista kotikiltaa onkin jännän äärellä kesäisin. Kesä on itseasiassa paras aika killanetsijöille, sillä jos löytyy kesähelteilläkin aktiivinen kilta, on hyvin todennäköistä, että sama kilta hyrrää vielä talvellakin. Kesäisin ei kannata kuitenkaan olla turhan nirso kiltojen suhteen, sillä vain ns...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

1. Viime kesänä en käynyt kertaakaan Suomen luonnonvesissä uimassa. Tänä kesänä on tullut käytyä rannalla ja järvillä useamman kerran. Kesä on ollut super kuuma, joten se on ajanut veden äärelle viikottain jollain tavoin. 2. Superkesä on ollut myös koirille poikkeuksellinen. Rajoitetaan koirien ulkonaoloa tällä hetkellä tarkasti, ja silloin kun ne saavat olla ulkona, on niillä kokoajan tarjolla uima-allas ja kastellaan niitä vesisuihkulla. Kaapo rakastaa olla ulkona, ja...


blogivirta.fi
Pienen koiran isot luulot -

No hups, nytpäs sitä vasta onkin vierähtänyt pitkä väli edellisestä blogipostauksesta, yli puoli vuotta! Tämä ei johdu siitä, etteikö blogin kirjoittaminen edelleenkin kiinnostaisi; aikaa ei vain löydy kaikelle tekemiselle. Kuten edellisessä jutussa kerroinkin, aloittelimme Jopon kanssa vuodenvaihteessa pelastuskoiratreenejä. Niistä onkin sittemmin tullut iso osa viikko-ohjelmaamme, sillä treenaamme nyt ihan vakavissamme pelastuskoirakokeisiin ja tavoitteena on saada Joposta...


blogivirta.fi
Äidiksi -

Ihana kesä ja ihana loma! Ylitöitä tuli kevään mittaan paiskittua sen verran, että sain tuplattua kertyneet lomat. Niinpä heinäkuu on kulunut lomaillessa ja kesäkuukin pitkälti kevään stressistä toipuessa. Kolme muuttoa, kaksi kuukautta väliaikaisläävässä vesivahinkoa paossa ja öitä&viikonloppuja myöten jatkuneet työkiireet imivät kyllä mehut varsin tehokkaasti ja vasta kesäkuun kevyempi työtilanne mahdollisti edes pienen pysähdyksen katsastamaan, missä mennään...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Viime kesä oli ilmoiltaan sellainen, että helleasuja ei juurikaan voinut pitää. Siitä huolimatta kameraan tallentui ihan kivoja kokonaisuuksia. Rennot farkut, paitamekko, puuvilla, pellava ja silkki, siinäpä kesätyylin olennaiset osat. Kesällä käytän selvästi enemmän värejä kuin talvella, esimerkiksi tänä kesänä olen katsellut keltaisia vaatteita ihan uudella silmällä. Mutta nyt katsaus viime kesän asuihin, joita varmasti tulen pitämään tänäkin kesänä. Gannin...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Tuntuuko teistäkin, että tämä kesä on jatkunut jo pitkään, vaikka ei olla edes juhannuksessa? On todella hämmentävää, miten lämmin toukokuu on pidentänyt aikaa, itsellä on nyt samat fiilikset kuin yleensä heinä-elokuussa, yksi päivä tunsin jopa hivenen haikeutta, että kohta kesä on ohi, kunnes aivot naksahtivat oikeaan asentoon ja tunsin suunnatonta iloa, kun tajusin, ettei olla vielä edes juhannuksessa.  Viime kesän ainaisesta satamisesta marisseena en koskaan olisi...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Kun elämä on todella hetkistä ja kiireistä, niin kun on vapaapäivä, sitä mielellään ottaa aikaa ihan vain itselleen. Linnottautuu makuuhuoneeseen, ottaa kilkuttimet käteen, laittaa leffan tai sarjan pyörimään ja alkaa tehdä itselleen jotakin kivaa ja suloista. Loppulomasta virkkailin kovasti, tein suloisen pussukan poikani vanhasta neulepaidasta ja sen jälkeen jatkoin samalla kuviolla vähän isompaa kassia. Taisin tosin tehdä tästä vähän liiankin ison, mutta se ei haittaa...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Varmuuden vuoksi kopion tähän Oulun taiteiden yön ohjelman. Nettisivu kun on parina vuonna kaatunut suuren liikenteen vuoksi. Oulun Taiteiden Yö torstaina 16.8.2018 – ohjelmistoa Tiedossa oleva tilanne. Paikkojen yhteydessä sulkumerkin jälkeen tehdyt merkinnät:  E  = esteetön pääsy,  WC  = inva-wc,  I  = induktiosilmukka Tarkan ohjelman ja aikataulun karttoineen löydät Taiteiden Yössä kätevästi Oulun juhlaviikot -sovelluksesta. Lataa ilmainen sovellus  App Storesta...


blogivirta.fi



KastehelmiB -

Etsitkö kesätekemistä. Täältä löydät suosikkini päiväretkille.


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Kesä, kesä. Nyt ja silloin, ja ikään kuin lapsuus olisi nykyään lähempänä kuin nämä aikuisuutta tavoittelevat etsikkovuodet, niin paljon enemmän muistan siitä millaista oli olla kahdeksan kuin millaista oli olla seitsemäntoista. Tai ehkä kyseessä on vain datavaje – niinkin arkisto-obsessiiviseksi ihmiseksi kuin millaiseksi genetiikka on minut siunannut, en löytänyt kesältä 1994 mitään, en jukoliste mitään. Ei päiväkirjamerkintöjä, ei luetteloa luetuista kirjoista...


blogivirta.fi
Krissen jutut -

... jopa minulla.  Toki tahdonkin, että on tekemistä. Sehän olisi hirveää, jos ei olisi mitään puuhaa, mutta jotenkin kesällä tuntuu, että jokainen yrittää käyttää jokikisen  valveillaolosekunnin perinpohjin. Stressiähän siitä tulee. Stressihän on hyvä tai paha juttu, riippuu olosuhteista ja stressin määrästä. Toukokuussa oma aikani kului mm. kesäteatteriharjoituksissa. Olen taas mukana piskuisen Pusulan maamiesseuran kesäteatteriryhmässä.  Viime vuonna ei ollut...


blogivirta.fi
Parlamenttikirjasto -

Valokuva: Heikki Rajala Suomalainen epäilee kaikkea. Toukokuu oli mittaushistorian lämmin, mikä sai monet epäilemään kesän tuloa. Voimme kuitenkin olla huoleti, koska kesä vyöryy vääjäämättä tunti tunnilta syvemmälle tajuntaamme. Me emme siltä voi välttyä ja siksi kulunut sanonta kesää kohti menemisestä ei pidä paikkaansa. Lämmin toukokuu taas sai monet spekuloimaan monenlaista, vaikka tilastot ovat yhtä vääjäämättömiä kuin kesän tulo. Kulmistaan kulunut...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Jee, kesä on jo täällä! Nyt kun maraton on ohi, voi miettiä enemmän muutakin treeniä kuin juoksua.. Mä rakastan ulkona liikkumista ja innostun helposti oikeastaan lajista kuin lajista. Viime kesän suosikkilajiksi nousi ehdottomasti suppailu! Saa nähdä mistä tänä kesänä innostun eniten.. Haluan ainakin.. ..jatkaa pitkien lenkkien juoksua.. Ihan parhaita ovat sunnuntaiset 20-30km lenkit pk-sykkeillä, tykkään! ..joogata ja venytellä omalla pihalla  ..juosta vetoja ja tehdä...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Onhan tässä jo kotiuduttu ja palattu takaisin arkeen, mutta kuvien kera on aina kiva palata takaisin käytyyn lomaan, jonka vietimme miähen kanssa pidennettynä viikonloppuna Gotlannissa. Matkasuunnitelmat ajoittuvat viime syksyyn, jolloin aloimme suunnittelemaan missä käytäisiin  kesällä. Viime kesänä teimme onnistuneen pärräreissun Ahvenanmaalle . Sateisesta kesästä huolimatta emme kastuneet kuin muutamalla pisaralla. Kuitenkin takaraivossa jyskytti, että jos ei sittenkään...


blogivirta.fi
Oppitori -

Päivän ensimmäinen viski oli John Steinbeckin tähtihetki. Viskin ensi puraisu. En tarkoita, etteikö suomalaisellekin tämä olisi jotakin tärkeää, hän puhuisi kylläkin päivän ensimmäisestä oluesta tai kossusta. Sille saralle en ala tässä. Enkä puutu seksiinkään, josta tietysti useimmilla on mehukkaita muistoja ja tuntemuksia. Tai tietenkin: kostunut, liukas pimppi ja penis ja jälkimmäisen sisääntulo edelliseen, takaapäin naiminen, orgasmi tietysti myös. Mitkä ovat...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Onhan tässä jo kotiuduttu ja palattu takaisin arkeen, mutta kuvien kera on aina kiva palata takaisin käytyyn lomaan, jonka vietimme miähen kanssa pidennettynä viikonloppuna Gotlannissa. Matkasuunnitelmat ajoittuvat viime syksyyn, jolloin aloimme suunnittelemaan missä käytäisiin  kesällä. Viime kesänä teimme onnistuneen pärräreissun Ahvenanmaalle . Sateisesta kesästä huolimatta emme kastuneet kuin muutamalla pisaralla. Kuitenkin takaraivossa jyskytti, että jos ei sittenkään...


blogivirta.fi
World is a weired place to live -

Katsoin Eurosportilta Ranskan avointa tennisturnausta. Laji toi mieleen muistoja lapsuudesta: ajalta, jolloin Kekkonen oli presidenttinä, Björn Borg hallitsi Wimbledonia ja kesälomareissumme veivät Lappiin Utsjoelle, Tenojoen varrelle. Lapsena tuntui, että mikään ei muutu ja kaikki säilyy ennallaan. Maailma oli valmis. Kuva: Pinterest.com Ensimmäinen muisto Björn Borgista on vuodelta 1976. Ruotsalainen tukkajumala raivasi ensimmäisen kerran tiensä Wimbledonin finaaliin. Vastaan...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 181 182 Seuraava »