Tänään on 21.02.2019 05:20 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ystävä susirajan takana


And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

 VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...


blogivirta.fi
vilukissi -

Ystäväni kuoli. Mitäpä tuohon muuta sanomaan. Olin hänen ystävänsä, en hänen perhettään oikeastaan tuntenut. Tapasimme toisemme aikuisiällä ja siten tapailimme ja pidimme yhteyttä vain keskenämme. Tämä ei ollut asiani vaan se, mitä ajatuksia tämä toi mieleeni. Se toi mieleeni oman aikuisikäni. Lähipiirini ei tiedä kaikkia ystäviäni tai läheisiä tuttavuuksiani. He tietävät vain sen, mitä olen itse kertonut. Tuttavia on tullut matkan varrella erilaisista...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Anne oli juuri eronnut ja suunnitteli ensimmäistä lomaansa yksin. Anne ajatteli loman piristävän  uutta arkea. Matkakohteita ja majoituksia selatessaan hänen silmiinsä osui unelmien villa: se oli kaksikerroksinen lomatalo, lähellä merta ja upealla terassilla. Kaiken lisäksi sen hinta oli yllättävän halpa, joten hän voisi olla kaksikin viikkoa. Mikä tuuri! Anne ajatteli. Hänhän oli tottunut että lomista sai usein pulittaa aivan liian turhan kalliin hinnan. Unelmien lomatalo...


blogivirta.fi
Suhdesoppa -

Tässä 6 vinkkiä, joilla voit muistaa ystävääsi. Arjessa ei aina muista kiittää ystävää yhteisistä hyvistä hetkistä. Ja ystävät ovat kuitenkin usein niitä tärkeimpiä tukia ja voimavarjoa antavia tekijöitä, etenkin vaikeuksien keskellä. Ystävänpäivä 14.2 on hyvä ajankohta muistaa itselle rakkaita ja tärkeitä ystäviä. Tässä muutama vinkki, miten voit ilahduttaa läheisiäsi. 6


blogivirta.fi
Siriuksen Maailma -

Totta tosiaan aika mennyt hurjan nopeasti kesä on jo elokuulla. Ensi viikolla ihmiset jatkavat laitoksissaan opiskellen ja osa yliopistoilee syyskuun alussa. Hyvin nopeasti kesä alkoi ja kääntynyt nopeasti myös elokuulle,siltikin yllättävän viileä kesä. Paljon sateita ja tuulista säätilaa,vaikka ennusteltiin intiaanikesää monissa paikoissa alkukesästä,mutta kesä on ollut kaiketi hyvinkin muutoksellista aikaa ainakin omassa tilanteessani ja kesäisellä täällä pohjolassa...


blogivirta.fi
Muumitaloa etsimässä -

Hän puukotti tytön ystäviä. Hänellä oli pakkomielle tyttöön. Hän Rakasti tyttöä. Hän oli luonteeltaan hyvin tasapainoinen ja rauhallinen, hyvin rakastava, silti hieman hullu ja pelottava. Ainakin häntä paettiin joukkovoimin. Hänellä on kasvoillaan usein valkoinen maalaus. Hän on tässä tarinassa kuvattu hänenä. Kohtaukset eivät välttämättä ole järjestyksissä. Ne ovat vain asioita, joita muistan. Kohtaus 1. Kaikki ystävät ovat jo kuolleet, tyttö havahtuu uneensa ja...


blogivirta.fi
What's my fight for? -

No niin, blogini ensimmäinen kirjoitus. Pääni on tyhjä. Lupaava alku, tosiaan. Löysin hyvän ystävän, joka on ymmärtäväinen ja ihana. Hieman myöhemmin löysin myös toisen hyvän ystävän. Ensimmäinen hyvä ystävä, joka on nyt tässä tapauksessa A on katkera, koska kerron asioitani myös V:lle. V taas pitää nykyään A:ta kusipäänä, koska tämä ei enää kerro juuri mitään V:lle, vaikka he ovat ennen olleet melkeinpä parhaimpia ystäviä. Tämä on turhauttavaa. Ehkei...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Terttu oli tavallinen nuori suomalaisnainen, iältään 22v. Terttu oli jo pidemmän aikaa ollut hieman hukassa ja tylsistynyt elämäänsä, johon ei kuulunut poikaystävää eikä harrastuksia. Tertulla oli ollut vain kymmenen vuoden ajan pieni suloinen villakoira, kunnes aika jätti ja Terttu jäi ypöyksin pieneen yksiöönsä. Hänellä oli toki ollut ystäviä, mutta välit koulukavereihin olivat jo jääneet ja viileentyneet ajan kanssa. Hän oli tehnyt monenlaisia työkeikkoja, oli...


blogivirta.fi
Oppitori -

Haettu sanalla raha Scoop.it:stä Käsittelen hieman rahaa , tuota niin ärsyttävää välinettä, jossa mitataan lähes kaikki. En oikeastaan ymmärrä rahasta mitään. Sen pitäisi kai olla jokin mitta, kun vaihtokauppa on liian monimutkaista. Ollessani ekoyhteisössä haaveilimme omasta rahayksiköstä, jolla voisi tehdä vaikkapa palveluksia toisille. Tuo yhteisö oli ainakin liian pieni, jotta sillä olisi ollut leikkiä suurempi merkitys. Maailmalla on varsinkin eko- ja...


blogivirta.fi
RATinkääntäjä -

Jos on jotain, missä voin osoittaa ystävällisyyttä, tai hyvä teko, jonka voin tehdä toiselle, minun on tehtävä se nyt eikä laiminlyötävä sitä, koska en kulje samaa tietä uudelleen. -William Penn- Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa. Älä kulje perässäni, en ehkä johda. Kulje rinnallani ja ole ystäväni. -Alber Camus- Ensimmäisessä maailmansodassa eräs englantilaissotilas katsoi kauhistuneena miten hänen elinikäinen ystävänsä kaatui hyökkäyksessä...


blogivirta.fi
From the Midnight Sun to the Long White Cloud -

IIIIIKKKK!!! Menin sitten eilen ostamaan Canonin EOS 550D:n. Lopullisen hinnan saimme tingittyä miltei $600 normaali-hintaa alemmaksi, sekä kaupan päälle myyjä heitti vielä kameralaukun, 8GB:n muistikortin, puhdistussetin, sekä kahden vuoden lisävakuutuksen. Loistodiili siis! Ja voi hyvänen aika, miten jokin materia voikin tuoda ihmiselle iloa elämään! Yleensä olen kaikkea turhaa shoppailua ja kulutusta vastaan, mutta tämä on kyllä jotain uutta. Olen ollut aivan uuden lelun...


blogivirta.fi
Tapio Tuuri -

Isämme Tapio Tuuri nukkui pois 17.2.2015 Vaasan keskussairaalassa. Hän sai viettää viimeiset viikkonsa kotonaan Tuurinperällä läheisten, hoitajien, ystävien ja Pomo-kissansa kanssa. Isälle oli tärkeää saada olla loppuun asti kotona. Hän sanoi, että viimeisen viikon ehtii sitten viettää valkoisissa lakanoissa.  Hänen vakava sairautensa havaittiin lääkärikäynnin yhteydessä tammikuussa. Tauti eteni nopeasti ja oli havaittu myöhäisessä vaiheessa. Hänen voimansa hiipuivat...


blogivirta.fi
Keloranta -

 Ihanan rauhallinen lauantai on just meneillään!  Ei mitään sovittua ohjelmaa, joten päätin pyhittää päivän ihan vaan itselleni. Ja tarttua blogihaasteeseen, jonka sain Åblogikollegalta Jutalta .  Jutta kirjoittaa tyylikästä ja inspiroivaa Oblik.-blogia,  ja kannattaa ehdottomasti mennä lukaisemaan, jollei se ole entuudestaan tuttu. KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI Nukuin pitkään, jopa puoli kymmeneen. Olen illan virkku ja aamun torkku,  joten arkiviikkojen...


blogivirta.fi
Living in... -

Juteltuani pitkän tovin ystäväni parisuhteesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä, alkoi ajatus taas juosta hullun lailla. Aloin miettimään sitoutumista, siihen liittyviä vaikeuksia. nykyään parisuhde sanana ei ehkä ole enää niin vahva kuin aikoinaan. se että milloin asiat oli paremmin, en ota kantaa. Ja mikä vaikuttaa mielikuvaan parisuhteesta, hyvästä parisuhteesta. Joo, elokuvat, Hollywoodit ja kaikki muu ihana hömpötys. Mutta vaikka kaikkea tuota on helppo syyttää, niin...


blogivirta.fi
ordinary. girl. blues. -

Viimeisimmässä hesarin Nyt-liitteessä oli juttu asunnottomista. Se oli jotenkin kovin kaihoisa, mutta samalla itselleni toivoa antava. Jutusta jäi kaksi tunnetta päälimmäiseksi: ensimmäinen kohdistui kirjoituksessa olleita henkilöitä kohtaan, eli sääli, myötätunto ja toivottomuus. Toinen tietenkin pisti ajattelemaan omaa osaani, ja sitä kuinka loppujenlopuksi olen niin kaukana, ja kuitenkin niin lähellä, tuota pahvilaatikkomaailmaa. Ja vaikkakin se maailma on viimeaikoina...


blogivirta.fi
And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN...


blogivirta.fi



Ihanainen -

Ihanainen joutui todistamaan rumaa välikohtausta eräänä päivänä järven rannassa. Kyseinen draama ja Panun aiemmin esittämä kommentti ihastumisen herkkyydestä kutkuttivat Ihanaisen rypäleaivoja. Ihastuminen on vakava asia. Murrosiän kaukorakkauksista aikuisiän ihastumiseen, tilanne on aina yhtä alaston ja pelottava. Ihastunut ihminen on paljastanut vatsansa ja kaulansa viholliselle, jolla on valta ja hampaat jotka upottaa paljaaseen lihaan. Hyvin usein ihastus on yksipuolinen...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Suomalaisesta kulttuurista, historiasta, yhteiskunnasta, henkilöistä ja paljosta muusta on tehty tämä kokonaisuus kuratoimalla parhaalla välineellä, nimeltä Scoop.it. Joululaulujen sanoja, pdf  - Kodin kuvalehti Joululaulujen sanoja , pdf - Kotiliesi Hae hakuruudulla, Ctrl+F, laulun nimiä tai osia! Voit myös hakea muita versioita YouTubesta...


blogivirta.fi
PrimaVera Kurkottaa Kohti Uutta Kevättä -

Sanovat, että kannattaa keikuttaa vasta kun on varma uimataidosta. Olen vähän sitä mieltä, että voi sitä keikuttaa ennenkin...tuleepahan uimataidon hankkiminen ajankohtaiseksi! Keikutin siis oikein kunnolla viime viikolla. Nyt myrskyää vesilasissa. Roiskuu ja kuohuaa! Olen oikeudentuntoinen ihminen. Omasta mielestäni ainakin. Ja lojaaji ystävillenikin. Kavereille myös, mutta jos ystävän ja kaverin intresssit risteävät valitsen aina ystävän. Kävipä sitten seuraavasti...


blogivirta.fi
Pumpulitaivas -

Olen löytänyt elämääni ihanan ihmisen, josta on tullut minulle uskomattoman tärkeä. Hän on uusi paras ystäväni. Minulla on viimeksi ollut paras ystävä ala-asteen kolmannella luokalla ja muistan meidän olleen jatkuvasti yhdessä ja onnellisia yhdessä. Muistan myös, että jo silloin minua riivasi piru: mustat sukat, ainakin polveen asti ylettyvät ja pelko rakkaan ystävän menettämisestä. Horoskooppini mukaan minun pitäisi kaivata vapautta ja olla villi ja sitoutumiskammoinen...


blogivirta.fi
Mollys Blues -

Se siitä iloisesta ajasta. Nyt voi taas olla masentunut. Hienoa. Miehen kanssa ei mennyt enää hyvin. Hän piti minusta mutta minulle hänestä tuli ystävä. Ahdistuin ja en halunnut hänen enää edes koskevan minua. Oli yhden yön juttu ensin hänen etäisemmän kaverin ja sitten erään hänen hyvin läheisen ystävän kanssa. En tiedä saiko hän koskaan tietää mutta luulen niin. Ainakin toisesta, en ole vain varma kummasta. Siltikin hän piti minusta. Itse en kuitenkaan voinut jatkaa...


blogivirta.fi
Liiolii -

Kävin viime viikolla lempipaikassani, yhdessä niistä, Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvihuoneet olivat kiinni maanantaina, mutta kiertelin ulkopuutarhaa kameran kanssa tunnin verran. Oli tuulinen päivä, heiluvia kasveja oli vähän hankala kuvata. Aurinkoista kuitenkin. Liljat kukkivat komeasti. Lokki pesi yhdessä kukkapenkissä, mitenköhän pesintä mahtaa onnistua? Suosikkini oli aistipuutarha, jossa sai nuuhkia tuoksuvia kasveja ja kosketella pörröisiä...


blogivirta.fi
Ilonan Julmat Sivut -

Prologi minä menin asumaan metsän keskelle en uskaltanut asua siellä yksin, joten otin mukaani vanhempieni tuhkat olin tuolloin 12-vuotias katselin nauravia villiomenia niin minä opin tuntemaan numerot loihdin illallisen jyvistä ja kivistä nokin niitä kuin lintu ja visersin kiitoksen kun noita tuli minä nauroin ja se poksahti kuin ilmapallo tuhoutui kuin savusieni pienet itiöt tanssivat keväisessä ilmassa ja minun oli kevyt olla huomasin pystyväni voittamaan hirviöt, jotka minun...


blogivirta.fi
Elämääni -

Yksi vielä, sitten lopetan. Ehkä ;) NIMESI? Krista ONKO SINUT NIMETTY KENENKÄÄN MUKAAN? Ei tietääkseni. NIMEÄISITKÖ LAPSESI OMAN NIMESI MUKAAN? EN. JOS OLISIT SYNTYNYT TOISEEN SUKUPUOLEEN, MIKÄ OLISI OLLUT NIMESI? Niko JOS VOISIT VAIHTAA NIMEÄSI YSTÄVÄSI KANSSA, KENEN NIMEN OTTAISIT? ööhm.. ÖööÖöÖÖööÖÖ. ÖÖÖÖööÖÖÖöööÖÖÖöööÖÖ. Ehkä Elizabeth voisi olla jänskä nimi. KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN? Ei juurikaan. KErran olin "Risto"... wtf...


blogivirta.fi
Listin' life -

Bloggers I met and liked Muutaman viikon päästä olen pyörinyt blogisfäärissä parin vuoden ajan. Mukaan on mahtunut monta ajatusta, kuvaa ja muutama vuodatuskin. Täällä minä olen, kaikkien nähtävillä, ihan omasta halustani. Mahtavia mielipiteitäni, juttujani ja jopa kuviani on yhden Google-haun takana hurjan paljon. Tarkalleen sanottuna 1 250 kuvaa ja 36 800 internet-osumaa. Tietenkään kaikki niistä eivät – kiitos Luojan – koske minua, mutta materiaalin määrä siihen...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 168 169 Seuraava »